Alfa Romeo Giulia – Oodi intohimolle

Koeajot 16.01.2017

Alfa Romeon uutuus tunkeutuu saksalaisten hallinnoimille premium-markkinoille. Invaasiota johtavat priima ajettavuus ja silmiä hivelevä ulkomuoto.

Uusi Giulia on valmistajalleen erittäin tärkeä malli. Sen harteilla lepää hieman näivettymään päässeen merkin tulevaisuus koko painollaan ja auton ominaisuuksiin sekä identiteettiin on panostettu todella paljon. Jo muutama vuosi sitten mallistosta poistuneen Alfa 159:n seuraajaksikin nimetty Giulia aloittaa homman täysin puhtaalta pöydältä.

Giulia perustuu uuteen Giorgio-pohjarakenteeseen, jonka yhteyteen tullaan tulevaisuudessa sovittamaan useampiakin eri Alfa-malleja. Koko auto on moottoreita myöten täysin uusi, eli yhteisiä osia vanhojen mallien kanssa ei löydy. Giulia-mallisto käsittää kolme eritehoista dieseliä ja kolme bensakonetta. Perusversiona toimii 2,2-litrainen 150-hevosvoimainen diesel ja vaihteisto on tällöin 6-lovinen manuaali.

Dieseliin saa automaattivaihteiston tehokkaamman 180-heppaisen koneen yhteydessä. Bensapuolen perusmoottorin virkaa hoitava 2-litrainen 200-heppainen turbo on aina automaatti, kuten myös tehokkaammat ja nelivetoiset Veloce-mallit. Diesel-Veloce tuottaa 210 ja bensaversio 280 hevosvoimaa. Täysin oma lukunsa onkin sitten malliston kruunun jalokivi, neliapilainen Quadrifoglio, jonka 2,9 litrainen kahdella turbolla ryyditetty V6 ei 510 hevosvoiman tehollaan jätä käskijäänsä varmasti kylmäksi.

Neliapilan ominaisuudet antavat täyden vastuksen Bemarin M3:lle ja Mersun C 63 AMG:lle, joten Alfasta voidaan puhua täysiverisenä urheiluautona. Raivokas moottori, aktiivinen alusta ja muut asiaan kuuluvat hilppeet nostavat Quadrifoglion hinnan ymmärrettävästi hieman toiselle tasolle kuin kansanmalleissa ja näin tavallisen tallaajan ulottumattomiin.

Manuaalivaihteisen Quadrifoglion ostaja saa 115 000 eurosta vajaat 500 euroa takaisin ja automaatti maksaa tasan kolme tonnia enemmän. M3:een tai AMG:hen verrattuna neliapilaisen hinta on kuitenkin kilpailukykyinen, vaikkakaan tuossa hintaluokassa muutaman tonnin ero suuntaan tai toiseen tuskin ostajaa suuremmin hetkauttaa.

Paluu perusasioiden ääreen

Array

Vaikka koeajoon saatu malliston ns. ”syömähammas”, eli 180-hevosvoimainen dieselautomaatti ei Quadrifoglioon vertaudu juuri muuten kuin merkin ja ulkonäön perusteella, tarjoaa se silti luokassaan massasta poikkeavan elämyksen. Alfaa on kautta aikojen markkinoitu tunteita ja intohimoja herättävänä merkkinä ja sporttisuus on aina ollut avainsana siitä puhuttaessa. Merkillä on vankka kannattajakuntansa myös harrastepiireissä, jotka vannovat Alfan nimeen niin hyvinä kuin huonoinakin aikoina.

Ja kuhinaa uusi Giulia aiheuttaakin niin harrastajien, kuin muunkin kansan keskuudessa. Alfalla on palattu selkeästi perusasioiden äärelle ja siihen mikä merkissä on aina viehättänyt. Sydämen sulattava ulkomuoto on asioista ensimmäinen, johon Alfan perinteet velvoittavat ja Giuliaa katsellessa huomaa muotoilun onnistuneen melkolailla nappiin. Pitkä keula ja lyhyt perä korostavat auton urheilullisuutta ja varsinkin keulan röyhkeän imelää ilmettä katsellessa ei auton merkistä eikä syntymaasta voi erehtyä.

Keulan mairea muotoilu tosin aiheuttaa edelleen saman ”alfismin” kuin edeltäjilläänkin. Puskurin vasempaan reunaan pultattu rekisterikilpi ei varsinaisesti imartele kokonaisuutta, mutta johonkin kai sekin läpyskä on kiinnitettävä. Kori on linjakas keulasta perään saakka ja mittasuhteet ovat silmälle pelkkää karamellia. Auton peräpää ei kuitenkaan tarjoa aivan keulan kaltaista yksilöllisyyttä.

Perän muodoista löytyy yhtymäkohtia kilpailijoihin, joista ensimmäisinä mieleen tulee Lexus IS, Jaguar XE ja Bemarin kolmossarja. Lievästä samankaltaisuudesta huolimatta muotoilun lopputulosta voi kuvailla erittäin onnistuneeksi. Sama teema jatkuu myös Giulian sisätiloissa, josta huokuu niin ikään sporttisuus. Alfalle ominaiset lieriön malliset ja hieman retrohenkiset mittarit näyttävät hyviltä ja ovat hyvin helppolukuiset.

Lisävarusteilla mieleiseksi

Mittareiden keskellä on pieni näyttö ja keskikonsolissa isompi 6,5 ” näyttö, jota operoidaan koskettelun sijaan keskikonsolissa olevalla pyörökytkimellä. Ratkaisu on tuttu mm. Bemarista ja Mersusta ja on käytettävyydeltään selvästi kosketusnäyttöä parempi. Keskikonsolista löytyy myös D.N.A-ajotilavalitsin, josta kuljettaja voi valita taloudellisuuden ja sporttisuuden välillä.

Dynamic-asetuksella vaihteisto ja moottorin toiminta kiristyvät, mutta jousitus pysyy perusversiossa ennallaan. Aktiivinen alusta on saatavilla lisävarusteena Super- ja Veloce-malleihin. Neliapila-mallista se löytyy luonnollisesti vakiona. Laimein asetus Advanced Efficiency pyrkii mahdollisimman pieneen kulutukseen ja tällöin mukaan astuu mm. rullaustoiminto kaasua nostaessa. Huipputeho on kaikissa asetuksissa sama.

Sisätilojen materiaalit tuntuvat pääosin laadukkailta, mutta joissain katkaisimissa näppituntuma on hieman heiveröinen ja halvan tuntuinen. Moottorin käynnistysnappi löytyy Ferrarimaisesti ratista. Ohjaamossa kaikki on tehty selkeästi kuljettajan ja sporttisuuden ehdoilla. Penkit ovat urheilulliset ja tarjoavat tukea kovemmassakin kyydissä. Tilaa on kokoluokassaan riittävästi, mutta ei nyt riesaksi asti.

Takatilat vertautuvat kolmossarjan Bemariin takakonttia myöten. Takana reunapaikoilla matkustaa kohtuullisen mukavasti, mutta keskipaikkaa ei voi suositella muille kuin lapsille. Jo pelkkä korkea kardaanitunneli syö ison siivun keskellä istujan jalkatiloista eikä keskeltä kupera penkki suuremmin matkustajan kannikoitakaan hivele.

Koeajoyksilö oli Super-varustetasoinen, joka on kahdesta vaihtoehdosta vauraampi. Mukana oli myös muutamia lisävarusteita, joista ehkä tärkeimpinä kääntyvät Bi-Ksenon ajovalot, peruutustutka ja avaimeton sisäänkäynti. Lisukkeena on saatavilla lukuisia erilaisia varustepaketteja, joilla Giulian saa räätälöityä haluamakseen.

Kaiken perustana ajettavuus

Mutta se kaikkein tärkein asia, mikä perinteisesti Alfan identiteettiä määrittää, on erinomainen ajettavuus. Giulian kohdalla homma on hoidettu viisaimman kautta, eli laitettu vetävät pyörät takapäähän. Ratkaisu on nykypäivän järkevyyden ja äärimmäisen turvallisuushakuisuuden keskellä ilahduttava valopilkku. Auton painonjakauma on tasainen 50:50 ja ohjaus on välitetty erittäin nopeaksi.

Ratin kierroksia löytyy laidasta laitaan 2,3, joten ohjaus on miltei mikroautomaisen nopea. Nopeudesta huolimatta hermostuneisuutta ei ajossa esiinny, vaan auto kulkee vakaasti sinne ja vain sinne, mihin kuljettaja haluaa. Giulian ohjaus on yksi parhaista, mitä markkinoilla on ns. käyttöautoihin tällä hetkellä tarjolla.

Liukkaiden kelien aikaan tehty koeajo ei suonut mahdollisuutta tiukkaan mutkatiekurvailuun, mutta ajotuntuma tekee vaikutuksen kyllä hiljempaakin ajettaessa. Hyvään ajettavuuteen tuo osansa myös auton maltillinen paino, joka dieselmallissakin on vain reilut 1400 kiloa. Takavetoisuuden ansiosta talviajokin on periaatteessa viihdyttävää, mutta luistoneston poiskytkentämahdollisuuden puute nävertää mieltä kyllä hieman.

Varsinkin Giulian korostetun urheilullisuuden ja dynaamisen ajettavuuden ollessa näin lujasti tapetilla, luulisi edes jonkinlaisen liirailun olevan sallittua, mutta perusvarusteinen Giulia ei siihen mahdollisuuksia juuri anna. Pientä helpotusta asiaan saa hankkimalla Pack Performance-varustepaketin, joka aktiivisen alustan ja mekaanisen tasauspyörästön lukon myötä antanee joustoa luistoihin hieman. Pois kytkettyä järjestelmän saa kuitenkin vain tehokkaimmassa Quadrifoglio-mallissa.

  • Array
  • Array
 

Sulavaa käyttövoimaa

180-heppainen mylly kuljettaa 450 Nm:n voimin Giuliaa oikein pirteästi. Vääntöä tosiaankin riittää ja 8-vaihteinen automaatii osaa myös hyödyntää sen hienosti. Muutenkaan vaihteiston toiminnasta ei moitteita voi juurikaan antaa, ainoastaan pysäköintivekslailussa vaihteiden toisinaan hieman hidas kytkeytyminen edellyttää kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta. Ajossa vaihteet kytkeytyvät pehmeästi ja nopeasti.

Vaihteiston sulava toiminta ei sinänsä ihmetytä, sillä sen valmistaa ZF. Laatikko on käytössä monella muullakin autonvalmistajalla, mm. BMW:llä ja Jaquarilla. 2,2-litrainen diesel on ominaisuuksiltaan hyvin nykyaikainen ja taloudellinenkin. Löpöä Alfa kulutti keskimäärin 6,5 litraa satasella, mitä voi tehoihin ja olosuhteisiin nähden pitää kohtuullisena.

Pienemmillä kierroksilla moottori on hyvinkin hiljainen, mutta yläkierroksilla kovempaa käskyttäessä dieselin rallatus kuuluu ikävästi sisälle. Vaikka dieselin ominaisuudet ovatkin nykyaikaiset ja voimaa riittää mukavasti arkikäytön tarpeisiin, sopisi Alfan luonteeseen ja tunnelmaan paremmin muhkeasointinen bensaturbo.

Ja Giulian kaltaisessa autossa se fiilis on äärimmäisen tärkeä. Jos jotain moitittavaa autosta keksii näin arkikäyttöä ajatellen, voisi se olla ulkoapäin näyttävät, mutta ajajan paikalta katsottuna melkoisen näköesteen luovat taustapeilit. Risteyksissä peilien taakse saa kuikuilla huolellisesti, että reitin voi todeta selväksi.

Kaikkiaan koeajon jälkeen on helppo todeta, että Alfan panostus täysin uuteen malliin ei ole ollut turha. Giulian ominaisuudet varsinkin ajettavuuden suhteen haastavat kilpailijat täysimääräisesti ja ulkomuoto sävähdyttää kuin silloin ennen vanhaan. Muinoin merkin ympärille kehkeytynyt, mutta viime vuosina pahasti kadoksiin joutunut urheilullisuuden ja yksilöllisyyden leima ponnahtaa Giulian myötä uuteen loistoon.

Yksilöllisyydestään huolimatta, tai juuri sen ansiosta Alfa Romeo kiinnostaa nyt muitakin, kuin pelkästään merkin harrastajia. Mielenkiinnolla odotamme, mitä jännää tämän uuden pohjarakenteen perustalle vielä rakennetaankaan. Uuteen Giuliaan pääsee käsiksi edullisimmillaan hieman alle 40 000 euron hinnalla ja nyt ajettu diesel-automaatti irtoaa reilulla 45 000 eurolla. Hinnat on saatu kilpailijoihin nähden hyvin kilpailukykyisiksi, joten keskikokoista premium-henkistä autoa haikailevan kannattaa heittää ennakkoluulot romukoppaan antaa Alfalle mahdollisuus. Se saattaa yllättää.

Sami Puskala

Kehuja: ajettavuus, ohjaustuntuma, ulkonäkö, persoonallisuus

Parantamisen varaa: taustapeilien katve, luistoneston poiskytkennän puute

Alfa Romeo Giulia 2,2 Diesel 180hv AT8:

Moottori: Nelisylinterinen, 2143 cm3 dieselmoottori
Teho: 180 hv (132kW) @ 3750 rpm
Vääntö: 450 Nm @ 1750 rpm
Kiihtyvyys 0-100 km/h:  7,1 s.
Huiput: 230 km/h
Vaihteisto: 8-vaihteinen automaattivaihteisto
EU-kulutus: 4,2 l / 100 km
CO2 päästöt: 109g/km
Mitat (pit/lev/kork): 4643mm/2024mm/1436mm
Tavaratila: 480 l
Omapaino: 1445 kg
Hinta: 45 333€
Sami Puskala
Sami Puskala Sami Puskalan pohjaton rakkaus autoja ja moottoripyöriä kohtaan on saanut alkunsa pikkupoikana Volkkarin takapenkillä unelmoiden. Tänä päivänä unelmia edustavat viriili Toyota Corolla ja hieman seniilimpi Volvo V70. Unelmaprätkä odottaa kaupan hyllyllä, mutta historiaan mahtuu iso liuta kaksipyöräisiä.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - Alfa Romeo Giulia
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä