BMW M6: Raakalaismaista eleganssia

Katso video
Koeajot 10.06.2013

560 hevosvoimaa ja 4,2 sekuntia nollasta sataan. Siinä riittävät perustelut sille, miksi BMW M6 on mitä on.

BMW:n M-tuoteperhe on käsite autoharrastajien keskuudessa. BMW:n malliston tehokkaimpien autojen mallimerkinnöissä seisova M-kirjain on lyhenne sanasta motorsport. Niinpä tietenkin. Katukäyttöön vihitty M-sarja ammentaa inspiraationsa kilparadoille suunnatuista ratkaisuista. 

M6 on M5:en ohella BMW:n äärimmäisin automalli. Sen historia ulottuu vuoteen 1983, jolloin baijerilaistehdas toi kuluttajamarkkinoille ensimmäisen M6:den, joka oli aikanaan ankara laite. Tuolloin koneena toimi 3,5-litrainen suora kuutoskone, joka tuotti järisyttävät 282 hevosvoimaa. 

Ensimmäisen tuotantoversion valmistaminen lakkasi vuonna 1989 ja M6:n valmistuksessa pidettiin reilun vuosikymmenen luova tauko. Se palasi takaisin tuotanto-ohjelmaan vuonna 2005, jolloin koneeksi oli vaihtunut vaatimattomasti 5-litrainen V10. Tehotkin olivat päivittyneet tasan 500:n hevosvoiman lukemaan. 

Kahdeksan sylinteriä riittää

Array

Sittemmin M6 on saanut nokalleen siromman voimanlähteen. Uusi M6 nimittäin pärjäilee ainoastaan kahdeksalla sylinterillä. Koneteho tosin on nostettu tuplasti ahdetun V8-moottorin turvin 560:een hevosvoimaan ja vääntöäkin piisaa 680 Nm:n edestä. 

Se historiasta. Se mikä M6:n kaltaisessa autossa kiinnostaa on tietenkin kulkupuoli ja se on luonnollisesti kunnossa. Pitkästi yli 500 hevosvoiman tehoilla kevyesti ylipainoinenkin sporttiauto on melkoisen ankara kokemus. 

M6 voisi painaa myös huomattavasti enemmän, sillä kookas V8-kone ja tekniset innovaatiot tuovat massaa väkisinkin. Sen kohdalla täytyy myös muistaa, että BMW on nelipaikkainen ja lähes viisimetrinen järkäle. Painoa on kuitenkin pidetty aisoissa mm. hiilikuitukatolla.

Kaksi tonnia alumiinia, hiilikuitua ja terästä liikahtavat paikaltaan satasen vauhtiin 4,2 sekunnissa. Luku ei ole puolen miljoonan euron superautojen kanssa vertailukelpoinen, mutta pelkkään kiihtyvyyslukua on turha tuijotella. M6 nimittäin tarjoaa roisin kiihtyvyyden lisäksi myös tekniikkaa, joka saa auton lentämään mutkatiellä. 

Nopea kenen tahansa käsissä

Rehellisyyden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että 4,2 sekunnin nollasta sataan kiihtyvyys saa kenet tahansa haukkomaan henkeään. Ja BMW:n ratissa tuohon sekuntilukeman yltää kuski kuin kuski. 7-vaihteinen kaksoiskytkimellinen automaattiaski hoitelee homman eleettömästi ja varmasti.

M1-asennossa luistonesto puuttuu peliin optimaalisen kiihtyvyyden takaamiseksi, mutta varsinainen hauskuus alkaa M2-asennossa, jolloin ajonvakautusjärjestelmä ja luistonesto ovat lähes kokonaan pois kytkettyinä. Tuolloin takavetoinen M6 jättää asfaltin pintaan kaksi leveää mustaa viivaa. 

Jotain auton tehosta ja väännöstä kertoo se, että karmeat 295mm:n levyiset takarenkaat eivät juuri estä joutavan lyömistä. Suoralla kiihdytettäessä sutiminen jaksaa naurattaa kerta toisensa jälkeen, mutta mutkissa teho on kunnioitusta herättävää ja suoraan sanoen pelottavaa.

Säädöt kohdilleen Nürburgringilla

Vaikka M6:n alusta onkin viritetty huippuunsa Nürburgringilla – kuten muukin tekniikka – pitää sen kanssa olla varuillaan radalla. Voimaa nimittäin on niin runsaasti, että kunnioitusta ei kannata unohtaa. Tosin jopa dynaamisessa tilassa M-tekniikka on luotu pelastamaan kuski kriittisillä hetkillä. 

Alusta on siis taattua M-laatua ja iskunvaimennus on adaptiivinen. Se tarkoittaa, että jousitus haistelee tien pintaa ja siinä tapahtuvia muutoksia, mukautuen sen vaihteluihin. Myös tasauspyörästölukko on säätyvää mallia, eli pitoa jaetaan tarpeen mukaan takapyörien kesken.

M2-asetuksella käytös on kulmikasta, raakaa ja urheiluautomaista. Pienissä kaupunkivauhdeissa sen käyttäminen saa kuskin vaikuttamaan avuttomalta juntilta, sillä tankissa vaikuttaa olevan jatkuvasti kengurubensaa. Kovemmassa kyydissä ja kiihdytyksissä M2-asento on sen sijaan silkkaa nannaa. 

Äitiä tulee ikävä

Ilman ajonvakautusta M6:n ajaminen mutkatiellä ja radalla vaatii osaamista ja rautaisia hermoja. Kokemattomissa käsissä BMW muuttuu hetkessä isännäksi ja silloin alkaa tulla äitiä ikävä. Eikä ainoastaan sen takia, että hintalapussa seisoo kotimaan naurettavalla verotuksella 213 000€. 

Se onkin huvittavaa, että vaikkapa saksassa Bemarin hintalappu on yli 80 000€ edullisempi. Ei mikään ihme, että Suomessa M6:ia ei juuri näy liikenteessä kotimaan kilvissä. 

Rehellisesti sanottuna M6:n ostaminen tavalliseen arkikäyttöön on vahvaa liioittelua. Mikäli BMW:tä ei ole aikeissa ulkoiluttaa säännöllisesti radalla, on sen ostamista vaikeaa perustella. Ajettavuudeltaan äärimmäinen sporttiauto ei nimittäin ole sieltä mukavimmasta päästä. 

Vaikka autoa voikin säätää comfort-asentoon matka-ajoa silmällä pitäen, ei se rehellisesti sanottuna ole missään vaiheessa sieltä mukavimmasta päästä. Siitä pitävät huolen jämäkkä alusta ja tiukan tunnokas ohjaus. 

  • Array
  • Array
 

Eleganssia ja tyyliä

Parempi vaihtoehto pääasiassa muualla kuin radalla ajavalle voisikin olla 650i, josta saa tarvittaessa kaivettua esiin todella mukavana matka-auton, josta löytyy tarvittaessa myös iso annos voimaa. 

Mutta vastaavaa racing-luonnetta 650i:stä ei tietenkään löydy. Ulkonäöltään 6-sarjalainen on hyvin lähellä M6:n maailmaa. Korihan on käytännössä sama. M-sarjan idea kun on aina ollut se, että huippu- ja perusmallin eroja on harjaantumattomalla silmällä erottaa. 

M6:ta on tietenkin pakko verrata myös samalla tekniikalla varustettuun M5:een. Siinä missä M5 on karski, raaka ja aggressiivinen, on M6:ssa enemmän eleganssia ja tyylikkyyttä. Mutta luonto on silti yhtä roisi kuin 5-sarjalaisessa. 

Suu on tuohesta

Koeajoversion mattapintainen väri vie muuten kovin eleganttia olemusta hieman kisamaiseen suuntaan. Se on myös asia, joka herättää enemmän kiinnostusta kanssa-autoilijoiden keskuudessa. Kiiltävän värisellä M6:lla kuski saisi todennäköisesti olla enemmän rauhassa kuin mattana. Tosin ei matta M6 sekään ole Ferrarin kaltainen kiinnostuksen herättäjä.

Vaikka kulutuslukemat ja energiatehokkuus eivät M6:n kaltaisen auton kohdalla näyttele kovinkaan suurta roolia, on todettava, että Efficient Dynamics –tekniikka tekee BMW:stä kulutukseltaan yllättävän pihin. Matka-ajossa sillä pääsee helposti 10 litran tuntumaan, mutta kaupungissa ja kovemmassa ajossa luku on lähempänä 15 litraa.  

BMW M6 coupé on auto, josta on käytännössä mahdotonta olla pitämättä. Ylitehokas moottori, loistava alusta ja täydellisyyttä hipova voimansiirto ovat aineksia, joista ei huonoa keittoa synny. M6 on niitä koeajettavia autoja, joita palauttaessa pieni palanen sydäntä palautuu sen mukana. 

Tuomas Rajala

Kehuja: moottori, tekniset innovaatiot, laatuvaikutelma, varustelu, ajotuntuma, ulkonäkö

Parantamisen varaa: korkea hinta

Tekniset tiedot:

Hinta alk.: 210 653,50€
Moottori: 8-sylinterinen, 4395 cm3 turboahdettu bensiinimoottori, takaveto
Teho: 561 hv (412 kW) / 6000--7000 rpm
Vääntö: 680 Nm / 1500-5750 rpm
Kiihtyvyys: 0-100 km/h: 4,2 s.
Huippunopeus: 305 km/h
Vaihteisto: 7-portainen kaksoiskytkimellinen Drivelogic-automaattivaihteisto
Kulutus (yhd.): 9,9 l / 100 km
CO2 päästöt: 232 g/km
Mitat (pit. /lev. /kork.): 4898mm / 1899mm / 1374mm
Paino: 1925 kg
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - BMW M6
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

 

Toiminto ei ole käytössä, koska olet kieltänyt evästeiden käytön tähän tarkoitukseen. Muuta valintojasi evästeasetuksista.