Toiminto ei ole käytössä, koska olet kieltänyt evästeiden käytön tähän tarkoitukseen. Muuta valintojasi evästeasetuksista.
Dacia Duster – Romanian Hummerin monet kasvot - Artikkeli - Nettiauto

Dacia Duster – Romanian Hummerin monet kasvot

Koeajot 02.11.2015

Dacia Duster on saanut päivitystä konetekniikkaansa bensiiniturbon muodossa. Lisäksi tarjolla on pakettiautoksi jalostettu versio.

Dacian on kotimaisittain mielenkiintoinen autovalmistaja erityisesti kohtuullisen hinnoittelunsa ansiosta. Suomessa kun autoveroa kannetaan jokaisessa mahdollisessa vaiheessa ja hankintahinnan päälle lätkäistään muhkea veromälli. Se tekee saksalaisten kansanautoista suomalaisten edustuskärryjä.

Romanialaisvalmistajan malliston paras tuote on ilman muuta katumaasturimalli Duster, joka on ihan oikeasti pätevä auto. Sen hauskuus vakuuttaa kuskinsa rehellisellä fiiliksellään ja maastokelpoisella käytöksellään. Dusterilla hauskuus alkaa siitä, mihin muut katumaasturit jäävät kaivamaan poteroa.

Dusterin hienous perustuukin juuri siihen, että siitä on aistittavissa sukulaisuutta Lada Nivaan, joka on maasturi isolla ämmällä. Dacia ei toki yllä vastaaviin urotekoihin, mutta Romanian Hummer on katumaasturiluokan kykenevimpiä automalleja. Maavaraa on mukavasti (210mm) ja neliveto hoitaa tonttinsa mukisematta.

Alusta on pehmeä ja keinuva

Array

Tuntumaltaan Dacia poikkeaa kilpailijoistaan isosti, sillä jousitus on muusta luokasta poiketen pehmeä ja keinuva. Se muistuttaakin enemmän vanhan liiton maasturia kuin kadulle viritettyä pintakovaa crossoveria. Tunne ei missään nimessä ole negatiivinen, sillä pehmeästi niiaava alusta on mukava poikkeus.

Duster-mallisto ei ole kokenut kovin suurta mullistusta, mutta tarjolle on tullut uusi nelivetoinen bensiiniversio. Sen keulalta löytyy Renaultin valmistama 1,2-litrainen turboahdettu bensiinimoottori. Samaa mottia tavataan usean Renault- ja Nissan-mallin keulalla, eikä siinä ole Daciaan pultattunakaan moitteen sijaa.

Kovin rehvakasta suorituskykyä kone ei tarjoa, sillä huipputehoa on 125 hevosvoimaa ja vääntöä 205 Nm. Vapaasti hengittävään 1,6-litraiseen pataan verrattuna se on kuitenkin mukavan puhdikas pikkukone. Se tekee suorituskyvyn lisäksi hyvää myös kulutukselle, sillä sadan kilometrin pyrähdyksestä pystytään nipistämään pois lähes litran verran ahtamattomaan verrattuna.

Maastossa potku loppuu paikoitellen kesken, sillä neljälle vetävälle pyörälle pitäisi olla tarjolla hieman enemmän ruttua. Koeajolla se kuitenkin jaksoi edetä kiitettävästi töyssyisessä maastossa ja ainoastaan jyrkemmissä nousuissa kone alkoi osoittamaan puutumisen merkkejä.

Diesel sen olla pitää

Mielenkiintoisin motti on kuitenkin 110-hevosvoimainen diesel-moottori. Tilavuudeltaan 1,5-litrainen mylly tuottaa 240 Nm, joka tuottaa keveälle Dusterille riittävästi löylyä. Näillä parametreilla Duster jaksaa erityisesti nelivetoversiona vetää raskaampaakin lastia ja voimaa riittää maasto-olosuhteissa mukavasti.

Erityisesti nelivetoversion ykkösvaihde on hyvin lyhyt ja se on käyttökelpoinen lähinnä silloin kun kyydissä on enemmän lastia tai Dacialla möyritään hiljaa maastossa. Duster jaksaa lähteä liikkeelle kevyesti kakkosvaihteella silloin kun kyydissä ei ole auton täydeltä lastia.

Laatikko on muutenkin välitetty melko tiheäksi ja risteyksissä ajettaessa kannattaa käyttää kakkosvaihteen sijaan kolmosta. Kuutosvaihde on puolestaan pitkä ja sen avulla kierrokset saadaan laskettua matka-ajossa paremman kulutuslukeman aikaan saamiseksi.

Dusterin neliveto toimii lähtökohtaisesti etuvedon voimin, mutta haastavammissa olosuhteissa takapyörät tulevat tukemaan etenemistä. Nelivedon voi myös lukita päälle elektronisella lukolla, joka pitää neljä pyörää pelissä alle 40 km/h:n vauhdeissa. Kovemmissa vauhdeissa järjestelmää kytkeytyy pois päältä.

Nyt sen saa myös pakettiautona

Dusterin saa halutessaan rekisteröityä pakettiautoversioksi, mikä tekee hyvää autoverolle ja hankintahinnalle ja käyttövoimaverolle. Täyden hintahyödyn saaminen edellyttää sitä, että malli tulee yrityksen käyttöön, jolloin siitä saa vähentää ALV-osuuden. Dacia venyy pakuversiona kohtuullisiin kuljetustarpeisiin, mutta mikään täysikokoinen paku se ei suinkaan ole.

Tavaratila on toteutettu poistamalla takapenkki ja asentamalla takaosaan koko pohjan mittainen kaukalo. Etupenkkien taakse on pultattu myös tukeva metalliverkko, joka erottaa tavaratilan ohjaamosta. Ratkaisu on varsin toimiva ja tilaa syntyy mukavasti.

Ainoa ongelma takatilan hyödyntämisessä on takasivuovien käyttö. Ne ovat liian kapeat tavaroiden lastaamiseen ja oven kohdalla olevat kaukalon sivuttaistuet tekevät hommasta käytännössä mahdotonta. Se on harmi, sillä pienempien tavaroiden sisään heittäminen olisi usein kätevämpää sivuoven kautta. Kaikkea vaan ei voi saada.

Penkin säätömahdollisuudet ovat normaaliversiota rajallisemmat, mutta kyllä paku-Dusterin hytissä löytää ihan kelvollisen ajoasennon ainakin lyhyemmille siirtymille. Penkit eivät muutenkaan ole Dacian vahvuus, sillä ne eivät juuri tarjoa sivuttaistukea tai ole muutenkaan erityisen mukavat. Mutta jossain halvan hankintahinnan tulee toki näkyä.

  • Array
  • Array
 

Säästöä oikeissa paikoissa

Dacian edullisuuden huomaa pääasiassa seikoissa, jotka eivät juuri vaikuta ajamiseen. Ohjaamon tyyli ei juuri herätä intohimoja, penkit eivät ole kaksiset eikä hallintalaitteiden sijoittelu ei ole ergonomisimmasta päästä. Teknisesti Duster on kuitenkin vakuuttava ja toimiva. Moottori ja vaihteisto pelaavat hyvin yhteen, eikä bensaturbon tai dieselin kulutus huimaa päätä.

Hinnat alkaen –mallina Duster ei enää ole yhtä karu kuin ilmestyessään, mutta esimerkiksi navigaattori ja vakionopeudensäädin ovat lisävarustelistalla. Dacian tapauksessa niistä ei joudu maksamaan itseään kipeäksi ja tarjolla muutamia kohtuuhintaisia paketteja.

Tällä hetkellä myynnissä oleva Jubileum+ -varustetason malli on sellaisenaan käyttövalmis kokonaisuus. Koeajossa olleessa nelivetoisessa bensiiniturbomallissa oli vakiovarusteena mm. MediaNav –multimediajärjestelmä, vakionopeudensäädin ja Sport-paketti.

Duster pieksee maasturimielessä kaikki markkinoilla tarjolla olevat etuvetoiset katumaasturit ja taakse jää myös melkoinen liuta nelivetoversioita. Dacia on rehti katumaasturi, joka ei koreile kauniilla ulkokuorella ja höpönpöpö-osaston elektronisilla vempaimilla.

Tuomas Rajala

Kehuja: rehti konsepti, hinta-laatu-suhde, toimiva voimalinja, muunneltavuus pakuksi, maasto-ominaisuudet

Parantamisen varaa: bensiinikoneen rajallinen teho maastossa, ankeat penkit

Dacia Duster TCe 125 4X4 Jubileum+:

Moottori: 4-sylinterinen, 1197 cm3 turboahdettu bensiinimoottori
Teho: 125 hv (92 kW) @ 5250 rpm
Vääntö: 205 Nm @ 2000 rpm
Kiihtyvyys (0-100 km/h): 10,4 s.
Huiput: 175 km/h
Vetotapa: Neliveto
Vaihteisto: 6-portainen manuaalivaihteisto
Kulutus (yhd): 6,3 l / km
CO2-päästöt: 145 g /km
Mitat (pit/lev/kork):  4315mm/1821mm/1625mm
Tavaratila: 433 l
Paino: 1277 kg
Hinta: 22 999€
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - Dacia Duster
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä