Fiat 500 Hybrid – Avokattoinen söpöliini

Koeajot 01.07.2020

Fiat 500 Hybrid yhdistää avoautoilun, ekoilun ja tunnelman syötävän söpöksi paketiksi.

Fiat 500 on eittämättä yksi suloisimmista automalleista. Kun pikkuruinen auto varustetaan hybridimoottorilla ja avautuvalla katolla, tulee siitä kaupunkiauto vailla vertaansa.

Vaikka 500:n sisällä on tullut istuttua aiemminkin, pääsee sen pieni koko yllättämään kerta toisensa jälkeen. Kun leveyttä on useampi kymmenen senttiä vähemmän kuin perusautossa, tuntuu ohjaamo siltä, että sinne kuuluisi oikeasti vain yksi kyytiläinen per penkkirivi.

Kun ohjaamon kapeudesta ja ahtaudesta pääsee yli, on luvassa varsin herkullinen pikkuauto. Varsinkin jos kyseessä on avokattoinen versio. Ihan puhtaaksi avoautoksi Fiat 500:sta ei voi sanoa, sillä katto rullautuu sardiinipurkki-henkisesti pois, mutta oven karmit jäävät paikoilleen.

Sardiini tai ei, tuntee 500:n ohjaamossa tuulen tuiverruksen tupeessa, mikä on avoauton pointti. Myöskään kovin reipasta suorituskykyä ei kannata odottaa, sillä voimanlähde ei ole sieltä kaikkein rouheimmasta päästä.

70 hepoa kolmessa kupillisessa

Array

Fiatin sydämenä toimii litrainen ja 3-sylinterinen moottori, joka on niin sanottu kevythybridi. Sähkömoottorin sanotaan avustavan kiihdytyksiä, mutta kovin kouriintuntuvaa lisävoimaa 70-heppaisen bensavaparin menoon ei ole luvassa.

70 hevosvoimaa on juuri niin paljon kuin lukemasta saattaa arvata. Fiat 500 on tolkuttoman nuhainen peli, jonka 0-100 km/h lukemaan tekisi mieli painaa vain ilmaisu: kiihtyy kun odottelet. Jos lukeman haluaa ilmaista numeroina, on se 13,8 sekuntia.

Mutta ei Fiatin kaltaisen auton hienous perustu rivakkaan kiihtyvyyteen, vaan herttaiseen tunnelmaan. Kun 500:lla ajaa kaupan pihaan ja avaa Aku Ankka -henkisen takakontin, kuuluu takaa hellyttävä huokaus.

500 on kaunis kuin karkki. Lapsenpyöreä leikkiauto, jonka nähdessään ei voi olla vihainen. Pyöreät etulyhdyt tuijottavat sieluun kuin söpö Tamagotchi, jota tekee mieli hoivata. Tämä auto ei voi tehdä kenellekään pahaa.

Fiatin ohjaamo on samalla tavalla kauniisti suunniteltu kuin ulkokuorikin. Mittaristo on pyöreä ja vahvasti retroiluun nojaava. Samoin ikkunannostimet ja moni muukin asia. Sisusta on kaunis, kuten muukin auto.

Moottori ei tarjoa kovin suuria elämyksiä, mutta alustassa on potentiaalia kovempaankin kulkemiseen. Ehkä syynä on myös pieni paino ja pituuteen suhteessa oleva raideleveys, mutta Fiatilla on ilo ajella mutkapätkiä katto aukinaisena kesäisessä illassa.

Pieni kuin mikä

Kuten jo todettu, auto on varsin pienikokoinen. Kuskin paikalla suurempi kuljettaja tuntee olonsa klaustrofobiseksi ja ohjastaja on ikään kuin pakotettu istumaan polvet suussa. Säätövaraa kyllä riittäisi ilman takapenkin kyytiläisiä, mutta ratissa ei ole pitkittäissuuntaista säätöä, minkä vuoksi kädet eivät yllä taka-asennosta rattiin saakka.

Säädön puutteista kärsivät suuremmat kuskit muutenkin. Kuskin jakkaraa ei saa säädettyä alemmas, joten ohjaamossa tulee helposti olo, että pää vaikuttaa olevan kattolinjan yläpuolella. Kun kortongin vetäisee pään suojaksi, tekee mieli kyykistyä.

Kaiken lisäksi penkin säätäminen matalammalle tarkoittaa sitä, että hanuri laskeutuu kuoppaan ja takareidet jäävät painamaan penkin reunaan. En tiedä mitä insinöörit ovat ajatelleet muokatessaan istuinta.

Ajoasento ei siis ole pitkillä matkoilla optimaalinen, sillä kaiken lisäksi Fiatista uupuu penkkien väissä oleva käsituki. Mutta ei kyseessä toki olekaan mikään Grand Touring, jolla taitetaan pitkiä taipaleita urheilulliseen tyyliin.

  • Array
  • Array
 

Kontilla ei juhlita

Hehkuttamista ei ole myöskään takamatkustajilla, sillä takapenkki on tehty käytännössä pikkulapsille. Jos aikuinen sattuisi mahtumaan mukaan, ei kenelläkään ole tilan puolesta mukavaa. Takakonttikin on niin pieni, että viikonlopun mökkiruoat tekevät tiukkaa.

Fiat 500 Hybrid on oivallinen auto ihmiselle, joka haluaa itselleen pienen kaupunkiauton, jolla voi nauttia ajamisesta kauniilla keleillä ilman kattoa. Lisäksi hybridinä siinä on mukavasti viherpesua, vaikka kulutuksesta sitä ei juuri huomaakaan. 500 nielaisee helposti lähes 6 litraa yhdistetyssä ajossa. Melko reipas lukema tämän kokoiselle pikkuautolle.

Vaikka Fiatin pikkuautossa on useita kehityksen paikkoja, jää se silti vahvasti plussan puolelle, mikä johtuu varmasti tunnelmasta, avorakenteesta ja rehdistä pikkuautomaisuudesta. Fiatin perusmalli ei luule olevan kokoaan suurempi, vaan luottaa rehellisesti pikkuauton maineeseensa. Ja kun avoauto maksaa uutena alle 19 000 euroa, kannattaa toimia.

Tuomas Rajala

Kehuja: fiilis, ulkonäkö, hinta

Parantamisen varaa: ajomukavuus, ahtaat tilat, mieto suorituskyky

Fiat 500 Cabriolet Hybrid:

Moottori: 999 cm3 bensiinimoottori
Teho: 70 hv (51 kW) @ 6000 rpm
Vääntö: 92 @ 3500 rpm
Kiihtyvyys (0-100 km/h): 13,8 s.
Huiput: 167 km/h
Vaihteisto: 6-vaihteinen manuaalivaihteisto
EU-kulutus: 5,4 l / 100 km
CO2 päästöt: 121 g / km
Mitat (pit/lev/kork): 3571mm/1627mm/1488mm
Tavaratila: 185 l
Koeajoauton hinta: 18990€
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - Fiat 500
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä