Hyundai i20 – Puhdikkaampi turboversio

Koeajot 18.07.2016

Hyundai-perheen toiseksi pienin saa pellin alle uutta turboteknologiaa. Litrainen pannu tuo i20:sen olemukseen lisää karismaa kahmalokaupalla.

Viime vuonna esitelty Hyundai i20 on saanut suitsutusta osakseen niin ulkomuotonsa kuin laatuvaikutelmansakin osalta. Sen sijaan vähän vanhahtava moottoripaletti ei isommin kehuja osakseen ole saanut ja ajanmukaisempaa konetta autoon on ehditty haikailla jo tovi.

Uusi moottori edustaa moottoriteknologian nykysuuntausta parhaimmillaan. Pieni ja joustava mylly, jossa on pienet päästöt sekä kulutus, mutta kuitenkin riittävästi tehoa vaivattomaan liikkumiseen. Turbomoottori on edelleen kehitelmä vanhemmasta litraisesta moottorista ja sisältää nykyisellään rutkasti modernia tekniikkaa.

Kokoa koneella on edelleen litran verran ja sylintereitä löytyy kolme kappaletta. Kolme sylinteriä alkaa nykyään olla enemmän sääntö kuin poikkeus, kun puhutaan pienten autojen voimanlähteistä melkeinpä merkistä riippumatta. Löytyypä näitä litraisia pikkuturboja jo isompienkin perheautojen sisuksista yhä enenevässä määrin, joten potentiaalia moottorityypissä riittää.

Mainio moottori

Array

Hyundai i20:n kohdalla moottori tuottaa 100 hevosvoiman tehon ja 172 Nm:n väännön. Lukemat ovat oikein hyviä ja kun Hyundai painaa vain reilut 1100 kiloa, riittää kulkua vähintäänkin kotitarpeiksi asti. Moottorin käyntiääni on kylmänä melko terävä ja pakoputki resonoi hieman peltiseen sävyyn. Lämmettyään kone on erittäin hiljainen, eikä ääni häiritse kovillakaan kierroksilla.

Kolmipyttyisen ääni on muutenkin hauskan kuuloista pörinää, joka ainakin omaan korvaan sopii paremmin kuin nelisylinterinen. Koneen huippuvääntö esiintyy erittäin laajalla 1500-4000 kierroksen välillä. Ja ajossa sen kyllä huomaa. Kone vetää mukisematta alhaalta asti, tosin alle 1500 kierroksen se täristää jo hieman. Huipputeho tarjoillaan jo 4500 kierroksella, heti vääntökäyrän hiipumisen jälkeen.

Kone kiertää parhaimmillaan aina 7000 kierrokseen asti, eli venyvyyttäkin siitä tarvittaessa löytyy. Mitään käytännön hyötyä kierrättämisestä ei kuitenkaan ole kuin hupi mielessä, sillä veto ei juurikaan parane kierrosten myötä. Voima tulee käyttöön heti 1500 kiekan yläpuolella ja sen jälkeen veto on hyvin tasaista kautta linjan loppuun saakka.

Välitykset vaivana

Moottorin voimat kuljettavat autoa kohtuullisella pirteydellä vielä kahden aikuisen ja kahden lapsen kuormalla, mutta isommalla lastilla Hyundain paras terä taittuu ja kulku alkaa puutumaan. Syynä tähän ei ole varsinaisesti voiman puute, vaan pääsääntöinen syy löytynee pitkistä vaihteistovälityksistä. Monien muiden autonvalmistajien tapaan, Hyundaikin on sortunut kikkailemaan pitkillä välityksillä, kaiketi päästöjen ja kulutuksen minimoimiseksi.

Hyundain vaihteisto on vain viisivaihteinen ja kun kakkosvaihde yltää reilun satasen vauhtiin ja kolmosella viiletetään parhaimmillaan 140 km/h, ei välitykset ainakaan suomen oloissa ole parhaimmillaan. Kaupunkiajossa kadunkulmista kääntyessä huomaa, että kakkosvaihde on monesti liian pitkä. Ykkösen joutuu hakemaan silmään harmittavan usein, vaikka moottorissa sitkeyttä ja vääntöä piisaakin. Kuusivaihteisena pykälät olisivat lähempänä toisiaan, kokonaisvälityksen silti pysyessä samana.

Idea bensan säästöstä pitkien välitysten avulla kääntyy nopeasti itseään vastaan, kun kaasua joutuu polkemaan reilummin riittävän kulun takeeksi. Polttoainetta i20 hörppäsi koeajossa reilut 6 litraa, joten luvattuun 4,5 litran keskikulutukseen jäi matkaa reilusti. Syytä tähän voi hakea juuri pitkien välitysten aiheuttamasta ylimääräisestä kaasun poljennosta.

Soiva peli pidemmälläkin reissulla

Muuten i20 on kaupunkipyörityksessä näppärä kampe. Auton ulkomitat on helppo hahmottaa ja sompailu muun liikenteen seassa erittäin helppoa. Start/stop-järjestelmä sammuttaa moottorin jo hyvissä ajoin ennenkuin auto on edes pysähtynyt, mikäli vaihde on vapaalla ja kytkin ylhäällä. Turbomalli on saatavilla kahdella eri varustetasolla ja pysäköintitutkan saa taakse jo huokeammassa Comfort-varustetasossa. Nyt ajetussa Style-varusteisessa mallissa se löytyy myös edestä.

Letkeän kaupunkiajon jälkeen i20 yllättää vähintään yhtä letkeillä maantieominaisuuksillaan. Vaikka ohjaus on keskialueella hieman tunnottoman oloinen, on Hyundain suuntavakavuus hyvällä tolalla. Pidempikin matka sujuu leppoisasti, kun autoa ei tarvitse paimentaa kaiken aikaa. Oman ansionsa matkustusmukavuuteen tuo mukava ajoasento sekä jopa erinomaiseksi luokiteltava penkki.

Istuin tukee selkää joka kohdasta ja myös sivuttaistuki vakuuttaa. Nahkapäällysteinen ratti istuu käteen kuin hanska ja hallintalaitteet ovat hyvin käsillä. Jousitus on pinnaltaan hieman kova, mutta ei kuitenkaan epämukavuuteen asti. Vaikka kovemmassa vauhdissa mutkatiellä i20 kallistelee jonkin verran, säilyy ajotuntuma kohtuullisen hyvänä.

Reippaasti tilaa neljälle

Tiloiltaan i20 edustaa luokkansa parhaimmistoa. Kaksi aikuista matkustaa takatuhdolla oikein hyvin ja tilaa riittää myös jaloille. Jos takapenkille otetaan mukaan vielä kolmas osapuoli, loppuu liika tiloilla mässääminen kuitenkin siihen paikkaan.

Keskipaikka on selvästi koholla ja huomattavasti kapeampi kuin reunapaikat. Jalkatilaa on keskipaikalla kuitenkin kohtuullisesti matalan keskitunnelin ansiosta. Tavaratilaa löytyy perusasennossa 326 litraa ja takapaksi laajenee kahdessa osassa aina 1042 litraan saakka.

Sisätiloissa tunnelma on vähän muovisen makuinen, mutta siitä huolimatta siinä on tiettyä laadukkuuden tuntua. Valittamista ei löydy liioin käyttökytkimistä tai hallintalaitteista. Varusteita Style-varustetasossa on riittämiin ja mukana on jo miltei kaikki mitä tähän autoon on saatavilla.

Lisävarusteeksi jäävät enää Luxury-paketin mukana tuleva avaimeton käynnistys, peruutuskamera ja kromatut ulkokahvat. Hintaa Style-varusteiselle turbolle kertyy 19 490 euroa ja Comfort-malli irtoaa pari tonnia halvemmalla. Turbo on saatavilla vain manuaalivaihteisena ja automaattia haikailevan on tyytyminen vanhempaan 1,4 litraiseen vapaasti hengittävään moottoriin.

  • Array
  • Array
 

Palkittu kauneuskilpailuissa

Nykyään pikkuautoissakin melko yleistä keskikonsolin erillistä näyttöä ei Hyundaissa ole, vaan kaikki tarvittava tieto löytyy mittariston ajotietokoneesta. Sen sijaan Hyundaista löytyy vakiona jotain, mikä monesta isommastakin autosta puuttuu. Ratinlämmitys nostaa kylminä aamuina tunnelmaa taatusti ja sen soisi yleistyvän muidenkin merkkien keskuudessa.

Hyundai i20 on palkittu pariinkin otteeseen mm. muotoilustaan, eikä suotta. Se on ehdottomasti yksi näteimmistä autoista luokassaan ja erottuu edukseen liikennevirrassa pöristellessään. Näine hyvineen se on virkistävä ja tasaisen varma vaihtoehto pikkuautojen markkinoilla.

Sami Puskala

Kehuja: Moottori, etuistuimet, luokassaan avarat tilat, kaunis katsella

Parantamisen varaa: Turhan pitkät vaihteistovälitykset

Hyundai i20 T-GDi ISG:

Moottori: Kolmesylinterinen, 998 cm3 bensiinimoottori
Teho: 100 hv (74 kW) / 4500 rpm
Vääntö: 172 Nm / 1500-4000 rpm
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 10,7 s.
Huippunopeus:   186 km/h
Vaihteisto:  5-vaihteinen manuaali
Vetotapa: Etuveto
Kulutus (yhd.):  4.5 l / 100km
CO2 päästöt: 104g/km
Mitat (pit/lev/kork): 4035mm/1734mm/1474mm
Tavaratila: 326 l
Paino: 1140 kg
Koeajoauton hinta: 20 206€
Sami Puskala
Sami Puskala Sami Puskalan pohjaton rakkaus autoja ja moottoripyöriä kohtaan on saanut alkunsa pikkupoikana Volkkarin takapenkillä unelmoiden. Tänä päivänä unelmia edustavat viriili Toyota Corolla ja hieman seniilimpi Volvo V70. Unelmaprätkä odottaa kaupan hyllyllä, mutta historiaan mahtuu iso liuta kaksipyöräisiä.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - Hyundai i20
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä