Toiminto ei ole käytössä, koska olet kieltänyt evästeiden käytön tähän tarkoitukseen. Muuta valintojasi evästeasetuksista.
Kia e-Soul – Sielukkaasti sähköllä - Artikkeli - Nettiauto

Kia e-Soul – Sielukkaasti sähköllä

Koeajot 28.02.2020

Kia e-Soul on sähköauto, jolla ei todellakaan tarvitse hukkua massaan.

Kia Soul on automalli, jolle ei tällä haavaa oikein löydy sopivaa luokkaa tai kategoriaa. Siinä on elementtejä katumaasturista ja perinteisestä henkilöautosta, olematta silti kumpaakaan. Siinä mielessä nimi Soul on onnistunut, sillä kyseessä on oikeasti sielukas ja persoonallinen automalli.

Soul ei ole yleensäkään kovin vanha automalli, sillä ensimmäinen sukupolvi tuli markkinoille 2009 ja menossa on nyt kolmas sukupolvi. Autotrendien mukaan myös Soul on jatkuvasti mennyt muotoilultaan terävämpään suuntaan, mutta persoona on edelleen läsnä.

Edeltäjäänsä verrattuna erot ovat pieniä, mutta ulkoasu on silti kokenut mukavan piristysruiskeen. Suurimmat erot löytyvät keulasta ja perästä.

Kia e-Soul on tällä hetkellä yksi kiinnostavimmista sähköautomalleista. Sen toimintasäde vetää vertoja markkinoiden kalleimmille sähköautomalleille, sillä taakse jäävät esimerkiksi Jaguar i-Pace ja Audi e-Tron. Sekalaisessa ajossa kulkua pitäisi riittää 425 kilometrin verran.

Pohjoisen pakkaskeleissäkin akkukapasiteetti riittää reilusti yli 300 kilometrin matkalle, mitä voidaan pitää varsin hyvänä suorituksena. 64 kWh:n akku antaa voimaa tehokkaalle sähkömoottorille ja keskikulutus on 17 kWh:n pinnassa sadalla kilometrillä.

Tehoa ja reipasta kiihtyvyyttä

Array

Voimaa sähkömoottorissa todella riittää. 204 hevosvoimaa ja 395 Nm:n väännöt takaavat sen, että kyydit ovat ripeät. 0-100 km/h kiihdytyksestä selvitään 7,9 sekunnissa. Huiput ovat ”vain” 167 km/h, mutta tuo lukema on sähköautomaailmassa pitkälti normaali.

Sähköautopuolella merkittäväksi asiaksi nousee latausnopeus. Perinteisellä verkkovirralla sähköauton lataaminen on melko turhauttavaa, mutta parhaimmillaan pikalaturilla sähköä saa ladattua kärryyn melko ripeästikin.

Kia e-Soul pystyy vastaanottamaan sähköä parhaimmillaan 77 kW:n nopeudella, mikä tarkoittaa, että akku täytyy 80%:n virtaan noin 45 minuutissa. Mikäli käytössä on hitaampi 22 kW laturi, sama operaatio ottaa aikaa pari tuntia.

Itse asiassa täyssähköauton lataaminen normaalilatureilla on sekin turhauttavaa puuhaa, ellei sitten ole kyseessä kotona tai vaikka työpaikan parkissa tapahtuva pidempi lataus. Kauppareissun aikana kannattaakin ehdottomasti valita laturiksi nykyään yhtä useammassa paikassa oleva 50 kW-laturi.

Voimalinja on Soulissa toimiva ja voimaa piisaa. Sport-asennossa liikkuminen on ripeää ja viiveetön voimantuotto kyllä puhuttelee. Ecolla meno on viipyilevämpää ja tapahtuu mahdollisimman pienen kulutuksen ehdoilla.

Ajotilaa vaihtamalla auton luonne muuttuu ratkaisevasti. Voimaa on tarvittaessa reippaasti ja lisää toimintasädettä saa valitsemalla eco-moodin. Kovin ratkaiseva pelkkä ajotila ei ole, sillä suurin vaikutus kulutukseen ovat luonnollisesti kaasunpolkaisut ja matkavauhti.

Mikäli maantieajossa malttaa pitää matkavauhdin vaikkapa 90 km/h:n tuntumassa, vaikuttaa se varsin positiivisesti latauksella päästäviin kilometrilukemiin. Sama pätee toisin päin. 120 km/h matkavauhdilla akku hupenee nopeasti.

  • Array
  • Array
 

Ohjaamossa viihtyy, mutta fiilis ei yllä parhaiden tasolle

Persoonallisen ja näyttävän ulkonäön lisäksi myös ohjaamo on toimiva ja viihtyisä. Muiden Kia-mallien tavoin elektroniikka on toimivaa ja käyttö intuitiivista. Ohjaamo on moderni, mutta ei ihan samalla tasolla esimerkiksi Ceed-perheen kanssa. Toisaalta se eroaa sopivasti muista malleista.

Penkit ovat hieman lankkumaisemmat kuin monessa muussa modernissa automallissa, mutta ei tilanne missään nimessä paha ole. Kovin pitkiä siirtymiä sillä ei kuitenkaan tee mieli ajaa, mutta ei se sähköautolle toisaalta ole edes mahdollista.

Vaikka crossover-mallit eivät ole etenkään sähköversioina niitä kaikkein tilavimpia automalleja, on e-Soul mukavan tilava matkakumppani. Takapenkillä pystyy oleskelemaan mukavasti, eikä etupenkilläkään joudu istumaan polvet suussa. Kompastuskivi on luonnollisesti tavaratila, joka täyttyy muutamasta kauppakassista äärimmilleen.

Noin 400 kilometrin toimintasäteen tarjoavat sähköautot alkavat olla monessa tilanteessa hyvä vaihtoehto perinteisemmille käyttövoimille. Ihan ongelmatonta sähköautoilu ei vielä ole, sillä julkinen latausverkosto on vaillinainen ja toiminnassa on toivomisen varaa.

Sähköauto vaatii edelleen suunnitelmallisuutta, eikä liikenteessä kannata olla liiallisella kiireellä. Koeajon aikana törmäsin jälleen useampaan julkiseen laturiin, jotka eivät toimineetkaan ihan yhtä ripeästi kuin toivoa saattaa. Parin laturin tapauksessa ne eivät toimineet ylläpitäjän uudelleenkäynnistyksen jälkeenkään. Siksi aikataulua ei pidemmillä taipaleilla kannata tehdä liian tiiviiksi.

Kaupunkiautona e-Soul on vertaansa vailla. Se tarjoaa hienosti toimivan voimalinjan ja hyvin tehoa arkiajoon. Itse asiassa suorituskyky on polttomoottoristen GTI-autojen tasolla, joten sähköpeli hakkaa monta haastajaa. Persoonallista mallia myös tekee mieli ihailla sen seisoessa parkkiruudussa. Samaa ei voi tätä nykyä sanoa kovin monesta automallista.

Tuomas Rajala

Kehuja: persoonallinen ulkonäkö, suorituskyky, toimintasäde

Parantamisen varaa: hieman lankkumaiset penkit, vaatimaton tavaratila

Kia e-Soul:

Moottori: Kestomagnetoitu synkronimoottori
Teho: 204 hv (150kW) @ 3800-8000 rpm
Vääntö: 395 Nm @ 0-3600 rpm
Akku: 64 kWh
Latausaika (pika): 1h 15 min
Huippunopeus: 167 km/h
Kiihtyvyys (0-100 km/h): 7,9 s.
Toimintamatka: 452 km
Mitat /pit/lev/kork): 4195mm/1800mm/1605mm
Omamassa: 1682-1758 kg
Hinta: 44 900€
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - KIA Soul
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä