Koeajossa Volkswagen Amarok

Koeajot 11.08.2011

Volkswagenin uusi avolavamaasturi iskee syvälle maarakentajien suosikkiluokkaan, mutta sivistyneimmillään se haastaa keskikokoiset katumaasturit päivittäiskäytössäkin.

Volkswagen Amarok on jykevän näköinen avolavamaasturi, jonka ulkomitat ovat jokseenkin luokan kingien Nissan Navaran ja Toyota Hiluxin tasolla. Argentiinassa valmistettavan auton rakenteelliset perusratkaisut ovat tutut kilpailijoistakin, eli auto on rakennettu erilliselle tikapuurungolle ja jäykkä taka-akseli kantaa kuormaansa lehtijousien avulla.

Saksalainen suunnittelu näkyy kuitenkin matkustusmukavuudessa, viimeistelytasossa ja ajo-ominaisuuksissa, joissa Volkswagen pyrkii tekemään irtioton.

Moottorivaihtoehtoina on kaksi kaksilitraista turbodieseliä, joiden välille syntyy ero turboahtimien lukumäärästä. Toistaiseksi hinnastossa on vain kahdella turbolla ahdettu 120-kilowattinen kaksilitrainen, mutta myöhemmin on tulossa 90-kilowattinen yhdellä turbolla varustettu versio.

Voimansiirtoon voi kuusivaihteisen käsivalintaisen vaihteiston jatkeeksi valita joko nyt ajetun auton tapaan henkilöautomaisen jatkuvan nelivedon tai työkonemaisen off road -version, jossa takaveto muuttuu nelivedoksi vain erikseen kytkemällä.

Korimallien puolellakin on kaksi vaihtoehtoa, joista vain toinen löytyy hinnastosta. Lyhyt ohjaamo pitkällä lavalla on tulossa, mutta valmistus on aloitettu neliovisella Double Cab -ohjaamolla, josta voi tarpeen mukaan valita kaksi- tai viisipaikkaisen version.

Autoluokkaan nähden pienestä kaksilitraisesta moottorista on otettu irti kilpailukykyiset suoritusarvot kahta erilaista turboahdinta sarjassa käyttäen. Huippuvääntö on peräti 400 Nm, ja käyrä on voitu muotoilla työkoneelle sopivaksi.

Ensimetreillä Amarok tuntuu negatiivisessa mielessä täysiveriseltä lajinsa edustajalta. Ohjaus on keskialueella hidas, ja taka-akseli hypähtelee raskaasti kaivonkansien painaumissa. Nopeuksien ja etenkin kaarrenopeuksien kasvaessa usko autoon kuitenkin alkaa tuntua paremmalta ja paremmalta.

Kytkettävää nelivetoa ei voi suositella käytettäväksi maantienopeuksissa, sillä keskitasauspyörästön puuttuessa renkaiden pito voi repeillä yllättävästi, eikä koskaan tiedä mikä pää edellä auto sinkoutuu metsähallituksen puolelle.

Kuormankantokyky on myös kunnossa. Täyteen lastatun auton reaktiot alkavat toki hidastua, mutta isoissakin heitoissa jousituksen liikeradat riittävät hienosti.

AMAROK on oman lajinsa hieno edustaja. Auto on hiljainen ja mukava, ja moderni moottori pelaa hienosti, mutta päivittäiskäytössä Amarok on tietysti vaikean suuri. Pahimmat kompastuskivet liittyvät kuitenkin ääritilanteisiin, koska ohjaustehostimen kapasiteetti loppuu kesken, ja lukkiutumattomat jarrut toimivat vaihtelevasti. Kilpailijoiden suunnalla tuntunee joka tapauksessa painetta.

Tiivistelmä TM:n artikkelista 14/2011


Tilaa TM digipalvelu – saat tekniikan uutiset päivittäin, digilehden sekä tämän artikkelin kokonaisuudessaan.



Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - Volkswagen Amarok
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

 

Toiminto ei ole käytössä, koska olet kieltänyt evästeiden käytön tähän tarkoitukseen. Muuta valintojasi evästeasetuksista.