Toiminto ei ole käytössä, koska olet kieltänyt evästeiden käytön tähän tarkoitukseen. Muuta valintojasi evästeasetuksista.
Nissan Juke - kaikella tavalla parempi kuin edeltäjänsä - Artikkeli - Nettiauto

Nissan Juke - kaikella tavalla parempi kuin edeltäjänsä

Katso video
Koeajot 09.03.2020

Uuden Nissan Juken mitat ovat kasvaneet ja se tietää hyvää aktiivisille ihmisille ja perheellisille, mutta entä persoonallisuus ja hauska ajettavuus?

Nissan Juken ensimmäinen sukupolvi tuli markkinoille vuonna 2010 ja sitä myytiin nykyaikana hämmästyttävän pitkä aika, 9 vuotta. Vuonna 2019 Nissan esitteli toisen sukupolven Juken ja nyt vuoden 2020 alussa auto on tarjolla Suomessa yhdellä moottorilla, kahdella vaihdeistolla ja kuudella varustevaihtoehdolla. Uusi Juke on aina etuvetoinen.

Minkälaisia asioita uusi Nissan Juke tarjoaa, mikä on muuttunut verrattuna edeltäjään?

Uusi toisen sukupolven Nissan Juke on kasvanut kaikilta mitoiltaan, mutta auto on edelleen B-segmentin eli pikkuautoluokan katumaasturi tai crossover, jonne tulee uusia vaihtoehtoja kuin sieniä sateella. Näitä ovat esimerkiksi Ford PumaSkoda Kamiq, Volkswagen T-Cross, Renault Captur ja Peugeot 2008.

Mitat kasvaneet – uhmakka ja persoonallinen ulkomuoto on säilynyt

Array

Uuden Nissan Juken muotoilussa on ilahduttavasti samaa uhmakkaa ja persoonallista tunnelmaa kuin ensimmäisessä sukupolvessa, mutta yleisilme on selvästi modernimpi. Auto myös näyttää isommalta ja ennen kaikkea leveämmältä. Verrattuna ensimmäiseen sukupolveen uusi Juke on edeltäjäänsä 7 senttiä pidempi ja 3,5 senttiä leveämpi, joten kyse ei ole perspektiiviharhasta. Korkeutta on tullut 2,5 senttiä lisää, vaikka virtaviivaisen ja leveältä näyttävän muotoilun perusteella sitä ei heti uskoisi. 

Kasvaneet mitat tietävät hyvää sisätiloille, joista ensimmäinen näkyy jo silmämääräisesti, kun avaa tavaratilan luukun. Uuden Juken tavaratilan luvattu koko on perusasennossa 422 litraa. Edeltäjässä litramäärä oli vain 251 eli kasvua on tullut pikkuisen auton tavaratilan verran. Erinomainen asia perheelliselle tai aktiivisella harrastajalle, joka on mieltynyt Juken muotoihin ja tunnelmaan.

Tavaratila on kasvanut melkein tuplakokoon

Liikuteltava tavaratilan pohjalevy, jonka voi laskea alas tai sitten pitää yläasennossa, tuo vaihtoehtoja tavaroille. Yläasennossa tavaratilan pohja on samalla korkeudella laajennetun tavaratilan kanssa. Takaistuimien selkänojat laskostuvat tavaratilan puolelta helposti alas painamalla istuimien selkänojien napeista ja työntämällä selkänojat alas.

Juken persoonallisilla ulkomuodolla on edelleen myös varjopuolensa, kuten ensimmäisessä sukupolvessa. Takana toisella istuinrivillä on toki uudessa Jukessa selvästi aiempaa enemmän tilaa ja isokokoinen aikuinen mahtuu oman hyvän ajoasennon taakse. Yhtään ylimääräistä tilaa ei ole ja tila on aika poteromainen sekä pimeä johtuen korkeasta oven ikkunalinjasta. Muodoilla on hintansa ja markkinoilta löytyy edelleen parempia vaihtoehtoja perheautoksi myös tästä Juken B-segmentin katumaasturiluokasta. 

Persoonallinen myös sisällä, näytön grafiikka vanhahtavaa

Juken ohjaamossa on ulkomuotojen tapaan elementtejä tai pintoja, jotka muistuttavat ensimmäisen sukupolven autosta, mutta modernimmassa muodossa. Mittaristo on perinteinen. Ylhäältä hyvältä korkeudelta keskeltä kojelautaa löytyvän näytön grafiikka on yksinkertaista ja hieman vanhanoloista. Samaa grafiikkaa käytetään nykyisessä Nissan Qashqaissa.

Kuskin paikalla istuessa auto näyttää leveältä. Ergonomia on hyvää, mutta kuskin istuimeen kaipaisi ristiseläntuen säätöä ja istuinosa voisi olla pidempi pitkälle kuljettajalle. Samalla voi sanoa Jukesta, kuten kilpailijoista Skoda Kamiqista ja Volkswagn T-Crossista, että istuimien pituuteen on selvästi kiinnitetty huomiota, eikä pitkäkään kuski joudu enää ajaa tällaisissa pienehköissä autoissa takapuolella, vaan myös takareidet saavat jonkin verran tukea. Ilahduttava kehityssuunta.

Uuteen Nissan Jukeen tarjolla vain yksi bensamoottori

Yllättäen Nissan Juken on tarjolla on vain yksi moottorivaihtoehto: 117-hevosvoimainen 3-sylinterinen yhden litran bensiiniturbomoottori, jonka huippuvääntö 180 newtonmetriä on tarjolla laajalla kierrosalueella. Jukeen on tarjolla kuusivaihteinen manuaalivaihteisto ja seitsemänportainen kaksoiskytkinautomaattivaihteisto.

Kasvaneet mitat ja tilat ovat tehneet Jukelle hyvää, eikä se ole enää omassa luokassaan se yksi pienimmistä. Entä ajaminen, miltä uuden Nissan Juken ajettavuus maistuu?

Kasvaneet mitat ovat tehneet hyvää myös ajettavuudelle. Uusi Juke on edeltäjäänsä parempi ajaa, vaikka ei ensimmäinen Juke huono ollut. Nyt kuskilla on paremmat tilat ja auto on vielä vakaamman ja kaikella tavalla tasapainoisempi ajettava.

Auton ohjaustuntuma on oikein hyvä, parasta Nissania, jos ei oteta superauto GT-R:ää huomioon. Myös ohjauspyörän nahkapinnasta voi antaa kehuja. Siitä saa hyvän otteen ja muotoilu sopii käteen.

Alusta hoitaa hommansa hyvin, erityisesti kehuja voi antaa Juken vakaasta kulusta. Auto on tunnoton mutkille ja kulkee kallistelematta, vaikka kuski innostuisi mutkateiden tarjoamaan iloitteluun.

Eco sopii yllättävän hyvin kaupunkiajoon

Jukessa on kolme ajoasetusta: standard, sport ja eco. Sportin ja Econ ero on iso. Ecolla ajaminen kaupunkiolosuhteissa on yllättävän toimivaa. Yleensä eco leikkaa liikaa vääntöä ja tehoa, mutta ei Juken tapauksessa, jos ajaa leppoisasti jonossa ja ilman kiireellisiä hyökkäilyjä. Tämä siis vain kaupungissa, jonne tällainen pieni katumaasturi/crossover on tehty. Maantiellä tilanne on toinen.

Kaupunkiolosuhteissa nissan juke on parhaimmillaan, sillä moottorin voimavarat ja vääntö sekä niiden kanssa hyvin yhteen toimiva automaattivaihteisto sopivat kuin nakutettu kaupunkiajoon. Auto on kevyt ja helppo ajaa, sekä reagointi on hyvää jopa ecolla ajettaessa. 

Kaupunkiajoa ajatellen kääntösäde voisi olla pienempi, sillä autosta tulisi vielä ketterämpi. 

Ei parhaimmillaan maantieajossa

Maantiellä moottorin rajalliset voimavarat paljastuvat. Auto kulkee ihan kevyesti, mutta rekkaa ohittaessa moottoria täytyy kurittaa isolla kädellä ja silti meinaa hymy hyytyä. Toki ohi pääsee, kun on riittävästi marginaalia.

Juke on alle 80 km/h nopeuksissa kohtuullisen hiljainen matkakumppani kitkarenkailla. Moottoritienopeuksissa rengasmelu alkaa olla sellaista, että korva sen huomaa. 

Koeajossa ollut malliston huippumalli N-Design oli saanut lisävarusteisen Bosen äänijärjestelmän, joka tuo kaiuittimet kuskille ja kartanlukijalle sporttisesti muotoillun istuimen kiinteään niskatukiosioon. Ääni oli hyvää sekä kirkasta ja sitä oli tarjolla riittävästi. Suositeltava satsaus, vaikka hintaa paketilla on 900 euroa.

  • Array
  • Array
 

Persoonallinen ja hyvä ajaa

Kokonaisuutena uusi nissan juke on kiva tuttavuus. Autolla on hauska ajaa erityisesti kaupunkiolosuhteissa, vaikka hyvin suuntansa pitävä auto sopii ihan hyvin myös maantielle. Moottorin voimavarat eivät vain ole matka-ajossa parhaimmillaan. 

Uusi Juke tarjoaa edeltäjää selvästi enemmän tilaa ja on varteenotettava vaihtoehto ihmisille, jotka haluavat persoonallisen katumaasturin.

Plussat

Persoonallisuus ja muotoilu

Moottori ja vaihteisto toiminta kaupunkiolosuhteissa  

Vakaa ja hyvä ajettavuus  

Kasvaneet tilat, erityisesti luokassaan iso tavaratila  

Miinukset

Ristiselänsäädön puute

Vanhahtava grafiikka keskinäytössä

Rengasmelu moottoritienopeuksissa

Poteromainen takamatkustustila

Antti Liinpää

Nissan Juke N-Design DIG-T 117hv DCT

Moottori:  3-sylinterinen,1,0-litrainen turboahdettu bensiinimoottori
Yhteisteho: 117 hv @ 5250 rpm
Vääntö: 180 Nm @ 1750-4000 rpm
Huiput: 180 km/h
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 11,1 s.
Vetotapa: Etuveto
Vaihteisto: Kaksoiskytkinautomaattivaihteisto
EU-kulutus: 6,4 l/100 km (WLTP)
CO2-päästöt: 145 g/km
Mitat (pit/lev/kork): 4210 mm/1800 mm/1595 mm
Omamassa: 1210 kg
Koeajoauton hinta (alkaen): 27 690 euroa
Antti Liinpää
Antti Liinpää on auto- ja venetoimittaja ja sisällöntuottaja, jonka monet suomalaiset muistavat Nelosen Start! ja Kutosen Kaara -autoiluohjelmista, joiden juontajana, toimittajana ja tuottajana Antti toimi yli 10 vuotta. Autointoilija, jolle autoilla ja muilla liikkuvilla vehkeillä ajaminen on sitä ihan parasta herkkua. Lapsesta asti merellä liikkunut Antti koeajaa veneitä Nettiveneen Taukopaikalle ja tuottaa laajasti erilaisia sisältöjä NettiX:n kanaviin.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - Nissan Juke
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä