Väärin annettu apuvirta voi rikkoa autosi!

Katso video
Vinkit 11.12.2018

Talvi tulee ja todennäköisyys sille, että vanha akku ei yhtenä pakkasaamuna jaksa pyörittää starttimoottoria kasvaa eksponentiaalisesti. Tässä ohjeet auton käynnistykseen kaapeleiden ja toisen auton avulla.

Apuvirran antaminen kaverille, naapurille tai tuntemattomalle on hieno ele, mutta väärin tehtynä se saattaa rikkoa autosi, pahimmassa tapauksessa molemmat autot.

Nykyautoissa sähköä käytetään todella moniin asioihin. Tärkeimpänä mainittakoon auton toimintoja ohjaavat “aivot” eli moottorinohjausyksikkö, joka tietenkin toimii sähköllä. Siksi on äärimmäisen tärkeää ennen apuvirran antamista, katsoa auton käyttöohjekirjasta, minkälaisia ohjeita valmistaja antaa. Osa valmistajista kieltää auton käyttämisen apuvirran antajana, ja esimerkiksi monet taksit kieltäytyvät antamasta apuvirtaa, koska autossa on niin paljon sähköllä toimivia lisälaitteita.

Vanhemmissa autoissa rajoituksia on vähemmän, mutta asian tarkastus käyttöohjekirjasta pätee myös iäkkäämpien autojen tapauksessa.

Miten apuvirtaa annetaan oikein?

1. Anna apuvirtaa antavan auton käydä hetki, jotta auton akussa olisi mahdollisimman hyvin virtaa

2. Aja apuvirtaa antava auto lähelle käynnistettävää autoa. Sammuta moottori. Ota molemmista autoista virta-avaimet pois virtalukosta. 

3. Tarkista molempien autojen akuista, kumpi navoista on miinus ja kumpi plus. Väärinpäin tai ristiinkytketyt kaapelit voivat hajottaa pahimmassa tapauksessa molemmat autot. 

4. Kytke punainen apukäynnistyskaapeli käynnistettävän ja apuvirtaa antavan akun plus-napaan.

5. Kytke mustan apukäynnistyskaapelin toinen pää ensin jommankumman auton akun miinus-napaan. Muista pitää kaapelit ja niiden päät niin etteivät ne kosketa missään tilanteessa toisiaan.

6. Kytke mustan apukäynnistyskaapelin toinen kaapelin pää toisen auton moottorin tai korin osaan, joka johtaa sähköä, ja mahdollisimman kauas akusta. Tämä voi olla hankalaa, sillä moottoritiloissa on nykyään paljon suojamuoveja ja maalattuja pintoja.

7. Käynnistä apuvirtaa antava auto ja anna käydä noin 5 minuuttia, että akku saa virtaa. Voit nostaa kierroksia. Sammuta auto ja ota avain pois virtalukosta.

8. Käynnistä apuvirtaa tarvitseva auto, ja anna auton käydä muutaman minuutti. Sammuta auto ja ota avain pois virtalukosta.

9. Ota viimeiseksi kytkemäsi mustan kaapelin pää irti moottorin tai rungon osasta. Ota sitten käänteisessä järjestyksessä punaisen kaapelin päät irti autojen akkujen plus-navoista. Muista pitää kaapeleiden päät irti toisistaan.

10. Lopuksi ota mustan apukäynnistyskaapelin toinen pää irti miinus-navasta. 

11. Molemmat autot voi käynnistää ja jatkaa matkaa.

12. Olisi hyvä selvittää, tarvitseeko apuvirtaa saaneeseen autoon vaihtaa akku vai riittääkö akun huoltolataus. Apua asiaan saa auton huoltokorjaamosta tai akkuihin erikoistuneesta liikkeestä. 

Antti Liinpää
Antti Liinpää on autotoimittaja ja sisällöntuottaja, jonka monet suomalaiset muistavat Nelosen Start! ja Kutosen Kaara -autoiluohjelmista, joiden juontajana, toimittajana ja tuottajana Antti toimi yli 10 vuotta. Autointoilija, jolle autolla ajaminen on autoissa sitä ihan parasta herkkua. Alla on tällä hetkellä Mercedes-Benz E-sarja ja Mazda CX-5.

Kommentit

OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla NettiX-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä