Toiminto ei ole käytössä, koska olet kieltänyt evästeiden käytön tähän tarkoitukseen. Muuta valintojasi evästeasetuksista.
Viisi suomalaista kiinnostavaa pointtia kaasuautoilusta - Artikkeli - Nettiauto

Viisi suomalaista kiinnostavaa pointtia kaasuautoilusta

Katso video
MAINOS Jutut 29.05.2021

Kaasuautoilun suosio kasvaa jatkuvasti. Monelle suomalaiselle se on vielä vierasta, vaikka kaasuautoja on ollut pitkään myynnissä uutena ja käytettynä. Mikä tekee kaasuautosta fiksun ja kiinnostavan valinnan?

Kaasuautoilu on luultua yleisempää

Array

Suomen teillä liikkuu tällä hetkellä noin 13 000 kaasuhenkilöautoa ja määrä kasvaa alati. Esimerkiksi verrattuna kaikkiin Suomen sähköautoihin kaasuautoja on Suomessa tuhansia enemmän.

Kaasuautoilu sopii tarkan euron kansalaiselle

Kaasuautoilu on erityisen kiinnostavaa kaikille, jotka ovat tarkkoja rahoistaan. Ensimmäinen asia ja valintakriteeri on siis edullisuus. Säästyvät eurot ovat myös tutkimusten mukaan ympäristöystävällisyyden kanssa tärkein yksittäinen syy suomalaiselle hankkia kaasuauto.

Esimerkiksi suomalaisten perheiden suosikkiauto Skoda Octavia Combi on kaasuautona noin 30 prosenttia edullisempi ajaa, kuin vastaava malli pelkästään bensalla kulkevana versiona.

Kaasuauton tankkaaminen on helppoa

Miten sitten kaasuauton tankkaaminen? Näin se tapahtuu:

1. Aloita maksamalla tankkaus

2. Kytke tankkausliitin kiinni autoon

3. Käynnistä tankkaus napista painamalla

4. Tankki tulee täyteen muutamassa minuutissa, tankkauksen aikana on aikaa esimerkiksi laittaa uusi kuva someen tai soittaa nopea puhelu

5. Ota liitin irti, valmista on!

Tankkasin koeajossa olleeseen Skoda Octavia Combi G-TEC -kaasuauton tankkiin vajaa 14 kiloa biokaasua, jonka hinnaksi tuli 19,90 €. Octavia Combin täydellä kaasutankilla ajaa noin 450 kilometriä.

Jos tulee joskus autoiltua kaasuasemaverkoston ulkopuolella, niin autossa on myös 9-litrainen bensiinitankki. Sillä ajaa vielä kaasutankin päälle noin 130 kilometriä.

  • Array
  • Array
 

Suomessa on laajeneva kaasutankkausasemaverkosto

Suomessa on Gasumin kaasutankkausasemia 37. Näiden lisäksi tarjolla on useita muiden toimijoiden tankkausasemia eri puolilla Suomea. Yhteensä jo lähes 60 asemaa palvelee kaasutankkaajia.

Ympäristöystävällisyys vähentää päästöjä

Tankkaamani biokaasu on täysin uusiutuva polttoaine, jota tuotetaan muun muassa biohajoavista jätteistä, kuten kotien ja kauppojen hävikistä. Käytännössä sinunkin biojätteesi voivat päätyä biokaasulaitoksella ja sieltä kaasuauton tankkiin.

Se on kiertotaloutta parhaimmillaan, ja mikä hienointa, biokaasulla vähennetään polttoaineen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 prosenttia.

Tankkaamalla biokaasua osallistut liikenteen päästöjen vähentämiseen – ja edullisesti!

Lue lisätietoa kaasuautoilusta >>

Katso kaasuautot Nettiautossa >>

Energiayhtiö Gasum on pohjoismainen kaasualan ja energiamarkkinoiden asiantuntija, joka tarjoaa puhtaampia polttoaineratkaisuja. 

Antti Liinpää
Antti Liinpää on auto- ja venetoimittaja ja sisällöntuottaja, jonka monet suomalaiset muistavat Nelosen Start! ja Kutosen Kaara -autoiluohjelmista, joiden juontajana, toimittajana ja tuottajana Antti toimi yli 10 vuotta. Autointoilija, jolle autoilla ja muilla liikkuvilla vehkeillä ajaminen on sitä ihan parasta herkkua. Lapsesta asti merellä liikkunut Antti koeajaa veneitä Nettiveneen Taukopaikalle ja tuottaa laajasti erilaisia sisältöjä NettiX:n kanaviin.

Kommentit

OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?