Volkswagen Golf - Kansanauton uudet herkut

Koeajot 21.04.2020

Volkswagenin tärkein automalli Golf nostaa perusautojen riman jälleen paria pykälää korkeammalle.

Volkswagen Golf on eittämättä yksi automaailman merkittävimmistä automalleista. Siksi sen uudistuminen on aina iso uutinen. Golfin kahdeksas mallisukupolvi on nyt tosiasia ja Volkswagenin syömähammas tarjoaa tutun ja turvallisen lisäksi myös pieniä yllätyksiä.

Pikaisella vilkaisulla uusi Golf ei näytä kovinkaan suuresti uudistuneelta. Edellisen kerran VW:n keskiluokan keisari uudistui vuonna 2012 ja tuolloin muutos oli merkittävämpi kuin nyt, sillä muodot vedeltiin toden teolla uusiksi.

Tällä kertaa ulkoinen uudistus on miedompi ja sen tunnistaa helpoiten uusista etuvaloista. Toki muotoilullisia viilauksia on tehty kaikkialla, mutta suurimmat päivitykset ovat peltikuoren sisäpuolella moottoreissa ja teknologiassa.

Volkswagen Golfia voisi nimittää automaailman makaronilaatikoksi: hyvä perusauto, joka maistuu suurimmalle osalle autoilevasta kansasta. Golf ei herätä suuria tunteita, vaan tarjoaa perusvarman suorituksen. Sen tekee myös uuden sukupolven Golf.

Isoja uudistuksia tekniikassa

Array

Jos ulkokuori on tuttua kauraa, ovat innovaatiot tekniikassa varsin suuria. Tämän huomaa heti istuessaan ohjauspyörän taakse. Mittaristo on digitaalinen ja yhdessä keskikonsolin näytön kanssa ne hallitsevat ohjaamon ilmettä.

Volkswagenin ohjaamossa napit on minimoitu ja integroitu osaksi kosketusnäyttöä. Lähes kaikkea autossa olevaa tekniikkaa voi ohjata monitoimiohjauspyörän ja kosketusnäytön kautta. Toiminta on intuitiivista ja helppoa.

Ihan varauksetonta ihailua kokonaisuudelle ei kuitenkaan voi antaa, sillä keskikonsolin kosketusnäytön alla olevan lämpötilan säätimet ovat kyllä todella hankalia käyttää. Samaten audiolaitteen äänensäätö.

Napit ovat jonkin sortin kosketusnäppäimiä, mutta niiden toiminta on suoraan sanoen onnetonta. Onneksi äänisäädön voi hoitaa ohjauspyörästä, mutta ilmastoinnin säätäminen on rasittavaa puuhaa. On pakko ihmetellä kuinka tuotannossa ollaan päästetty läpi näin huonon käyttökokemuksen tuote.

Lisää apuja kuskille

Teknologian kehitys näkyy lisäksi myös avustavissa järjestelmissä. Vakionopeudensäädin on luonnollisesti mukautuva, joten maantiellä ja liikenneruuhkissa ajaminen on tehty niin helpoksi kuin mahdollista. Golf passaa vauhdin suhteessa edellä ajavaan itsestään pysähdyksiin saakka.

Tämän lisäksi auto tunnistaa vallitsevat olosuhteet ja tiestön. Jos Golfilla lähestyy taajama-alueella olevaa liikenneympyrää, auto kehottaa ottamaan jalan kaasulta hyvissä ajoin ennen ympyrään tulemista.

Järjestelmä hidastaa vauhdin tarvittaessa jarruttamalla, jotta vauhti on sopiva liikenneympyrässä ajamiseen. Kuulostaa melkein noituudelta, mutta Volkswagen ottaa monen muun merkin tavoin askelia kohti autonomisempaa autoilua.

Sisustassa puhaltelee kokonaisuudessaan uudet tuulet. Hytti on pitkälti digitaalinen ja myös vaihdevalitsin on muuttunut shift by wire -tyyppiseksi. Lyhyt ohjain on tyylikäs ja kätevä kapine vaihteiston ohjaamiselle.

Sähköinen vaihdevalitsin ohjaa Volkswagenista tuttua DSG-vaihteistoa. Loota pelaa moitteetta yhteen 1,5-litraisen e-TSi-moottorin kanssa. Pieniä epäloogisuuksia syntyy ainoastaan sport-ajotilassa, jolloin vaihteisto jää huutamaan paikoin kierrokset tapissa kovien kiihdytysten päätteeksi.

  • Array
  • Array
 

Uusia moottoreita

Volkswagenin moottorivalikoimasta löytyy perinteisiä bensiinikoneita kolmessa eri tehoversiossa ja diesel-moottoreita on Suomen tuontiohjelmassa yksi. Se on 2-litrainen turbodiesel, jonka teholukema on maltilliset 115 hevosvoimaa.

Uusina moottorivaihtoehtoina on tarjolla kolme kevythybridiä. Vaihteistona on aina kaksoiskytkimellinen DSG ja tehoversioita on kolme 81 kW (110 hv), 96 kW (130 hv) ja 110 kW (150 hv). Lisäksi tarjolla on kaksi ladattavaa hybridiä, joiden polttomoottori on 1,4-litrainen ja sen menoa on tukemassa sähkömoottori.

Koeajettu versio on tehokkain 1,5 eTSI, eli 150-heppainen kevythybridi. Eco- ja comfort-ajotilassa voimaa on hyvin, mutta sport-ajotilassa koko voimapotentiaali pääsee valloilleen. Sitä tosin ei koeajon aikana tullut juuri tarvetta käyttää, sillä sähkö avittaa kivasti bensiinimoottorin toimintaa ja tuntuma on mukavan sporttinen miedommillakin ajotiloilla.

Samaa voi sanoa alustasta, joka hoitelee tonttinsa eleettömästi. Myös ohjaustuntuma on kohdillaan. Voimalinjan toiminnassa ei tätä nykyä ole mitään moittimisen sijaa, sillä homma pelaa niin sulavasti, ettei vaihteiston ja moottorin toimintaan kiinnitä juuri mitään huomiota.

Volkswagen nostaa uudella Golfilla perusautojen virstanpylvästä taas pykälää korkeammalle. Nykypäivänä uudelta perusautolta voi jatkossa vaatia ominaisuuksia, jotka olivat viisi vuotta sitten silkkaa utopiaa ja luksusautoluokan yksinoikeus. 30 000 eurolla saa tätä nykyä teknisesti todella vakuuttavan automallin.

Tuomas Rajala

Kehuja: toimiva voimalinja, tyylikäs ja toimiva sisusta, tekniset innovaatiot, ajotuntuma

Parantamisen varaa: ilmastoinnin säätönapit harmittavat

Volkswagen Golf 1,5 eTSI

Moottori: Nelisylinterinen, 1498 cm3 turboahdettu bensiinimoottori
Teho: 150 hv (110 kW) @ 5000-6000 rpm
Vääntö: 250 Nm @ 1500-3500 rpm
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 8,5 s
Huippunopeus: 224 km/h
Vetotapa: Etuveto
Vaihteisto:  7-vaihteinen kaksoiskytkin-automaattivaihteisto
Yhdistetty kulutus: 5,7 l / 100 km
CO2-päästöt: 130 g/km
Mitat (pit/lev/kork): 4284mm/1789mm/1456mm
Omamassa: 1233 kg
Tavaratila: 380 l
Koeajoauton hinta: 27 633€
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Kommentit

Nettiauton käyttäjien antama arvosana:
Myynnissä - Volkswagen Golf
OK
  • Rekisteröityminen
    kannattaa!

    Pyyhkäise, niin teidät miksi
  • Yhdet tunnukset käyvät
    kaikilla Nettix-sivustoilla.

  • Suosikkilistasi pysyy
    ajantasalla joka laitteessa.

  • Saat samat hakuagentit
    käyttöön kaikkialla.

Rekisteröityminen on yksityiskäyttäjälle ilmaista:

Syötä rekisterinumero

Syötä alla olevaan kenttään käytetyn auton rekisterinumero, josta haluat hinta-arvion.
Hinta 8 € - Voit maksaa Hinta-arvion tekstiviestillä tai verkkopankkimaksuna

Tulosta/tallenna Hinta-arvio

Hinta-arvion lähettäminen sähköpostiin

Kirjoita alle sähköpostiosoite, jonne haluat lähettää Hinta-arvion PDF-tiedostona. Voit kirjoittaa useampia osoitteita erottamalla ne pilkulla.

 

,

, cm3, kW

Hinta-arvion tarkkuus /3 
.

Uusi maksutapa - Mobiilimaksu

Mobiilimaksu on uusi helppo ja nopea maksumuoto, jolla voit maksaa suoraan puhelinlaskullasi ilman rekisteröitymistä suoraan Internet-selaimesta.

Palvelu toimii kaikilla laitteilla, kuten matkapuhelimet, tabletit ja tietokoneet, joissa on Elisan, Saunalahden, Telian tai DNA:n data-yhteys. Mobiilimaksun käyttäminen on mahdollista, kun käytät laskutuskelpoisen liittymän datayhteyttä. Elisan ja Saunalahden liittymillä Mobiilimaksu on mahdollinen millä tahansa yhteydellä (vaatii liittymän numeron syöttämisen).

Kirjaudu sisään, tai anna saamasi PIN-koodi

TAI
anna PIN-koodi

 

 

Paikallinen autokauppias on kiinnostunut tästä kohteesta:

Yhteystietosi

Nettiauto tekee yhteistyötä paikallisten autoliikkeiden kanssa ja auttaa sinua tekemään helpot ja nopeat autokaupat. Jätä yhteystietosi lomakkeelle ja välitämme tietosi yhteistyökumppaneillemme. Yhteystyökumppanimme voivat olla sinuun yhteydessä, mutta yhteystietojasi ei luovuteta suoramarkkinointiin.

Kirjaudu sisään

Näytä
tai

Sinulla on keskeneräinen ilmoitus. Mitä haluat tehdä?

Haluatko poistaa kuvan?

Unohditko salasanan?

Haluan vastausviestin

Anna lähettämämme koodi

Koodi on lähetetty osoitteeseen

Salasanan uusiminen

Näytä