Citroen C3 – Rättärin perintöä vaalimassa

Koeajot 01.03.2021

Citroen C3 tarjoaa edullisen ja persoonallisen vaihtoehdon perusautoa etsivälle.

Citroenin 2CV eli tuttavallisemmalta nimeltään rättisitikka lienee yksi automaailman tunnetuimpia malleja. Citroenin vuonna 1948 lanseeraama pikkuauto vyöryi aikanaan markkinoille halvalla rytinällä, sillä edulliselle autolle oli kysyntää.

Rättäriä puskettiin markkinoille hurjia määriä, sillä valmistus jatkui 40-luvun lopulta aina 1990-luvulle. Se onkin kiistatta Citroenin tärkein automalli. Aikanaan varsin luovia ratkaisuja autoteollisuuteen tuonut 2CV on tunnettu mm. alustasta, joka tuntui lähinnä joustinpatjalta.

Citroen C3 on monella tapaa 2CV:n jälkeläinen, sillä molempia autoja yhdistää edullinen hankintahinta, minimiin painettu kulutus ja alusta, jota ei missään olosuhteissa voi sanoa tiukaksi.

Pehmoinen alusta tuntee siis syvää sielujen sympatiaa 2CV:n kanssa. Mutta siitä ei missään nimessä ole kyse, että Citroenin edullisimman automallin sukulaisuus rättärin kanssa olisi vain huono asia.

Ilmapatja-alusta

Array

Alusta on kaikessa pehmeydessään varsin mukava tapaus. Tuntuma on paikoin kuin ilmajousituksella ajelisi, mutta tässä tapauksessa hintalappu on huomattavasti inhimillisempi. Pehmeydellä on toki myös kääntöpuoli. Kovemmassa vauhdissa alusta keinahtelee puolelta toisella melko reippaasti. Tuntuma on jollain tapaa kovin herttainen ja söpö.

Pehmeän alustan heikkoudet korostuvat entisestään ohjaustuntumalla, joka jättää hieman toivomisen varaa. Jotenkin ratin takana tulee vaikutelma, että C3:n valmistuksessa on haluttu päästä halvalla. Mikä lienee osittain tottakin.

Myös penkit ovat mukavuuspainotteiset. Parannusta edeltäjämalliin on penkkien osalta tehty, mutta sivuttaistuki on edelleen hyvin maltillinen. C3:n penkit muistuttavat enemmän leposohvaa kuin modernin auton istuimia. Ei se tietenkään huono asia ole, paitsi mutkissa. Kovavauhtisessa käännöksessä tuntuu siltä, että kuski lipeää vierustoverin istuimelle.

C3:een on tarjolla tasan kaksi moottorivaihtoehtoa. Molemmat on tehty saman peruskokoonpanon ympärille. PureTech 82 on nimensä veroisesti 82-hevosvoimainen ja vapaasti hengittävä bensiinimoottori.

PureTech 110 on kaksikosta se ruudikkaampi. Ahdettuna samainen 1,2-litrainen. ja kolmisylinterinen bensaturbo tuottaa 110 hevosvoimaa ja 205 Nm väännöt. Tällaisenaan se riittää kuljettamaan pienikokoista autoa riittävällä tavalla.

  • Array
  • Array
 

Turbolla ja automaatilla hinta karkaa

Turbokoneen kanssa on saatavilla myös automaattivaihteisto, jonka kanssa hinta nousee yli 20 000 euron. Tarkemmin sanottuna PureTech Shine Automaatti -versio maksaa 21 629 euroa. Hintaeroa halvimpaan versioon tulee siis yli 5000 euroa.

Automaattiaski ei yllä markkinoiden hienostuneimpien tasolle. 6-portainen vaihteisto on perinteinen, ei kaksoiskytkimellinen. Se vaihtaa suurpiirteisemmin kuin useimmat nykylaatikot ja muistuttaa reilun kymmenen vuoden takaisesta maailmasta.

Vaikka moottorivalikoima ei päätä huimaa, voi omaa C3:aan personoida varsin laajasti. Erilaisia väriyhdistelmiä on valittavissa yhteensä lähes sata, sillä korin, katon ja somisteosien värivalikoima on laaja. Tilausvaiheessa on varmasti nasta heitellä peliin erikoisempia yhdistelmiä.

C3:n ulkomuoto on jo lähtökohtaisesti persoonallinen. Kyljissä olevat kolhusuojat, erikoinen etuvaloratkaisu ja pulskanpyöreät muodot kulkevat vahvasti vastavirtaan. On mukavaa, että markkinoilla on myös erikoisempia vaihtoehtoja.

Vaikka C3:ssa on kiistatta pieniä puutteita ja erikoisuuksia, on siinä jotain kovin sympaattista. Citroenissa piisaa persoonaa ja mukavaa maalaishenkeä. Se on vähän kuin söisi mummon tekemiä lihapullia. Välillä on ihan mukavaa, että lautasella ei ole nyhtökauraa ja muinaisviljoja.

Tuomas Rajala

Kehuja: sympaattinen ja persoonallinen, mukava alusta

Parantamisen varaa: ohjaustuntuma, sohvamaiset penkit

Citroen C3 PureTech 110 Automaatti:

Moottori: 3-sylinterinen, 1199 cm3 turboahdettu bensiinimoottori
Yhteisteho: 110 hv (81 kW) @ 5500
Vääntö: 205 Nm @ 1500
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 10 s.
Vetotapa: Etuveto
Vaihteisto: 6-vaihteinen automaattivaihteisto
EU-kulutus: 6 l / 100 km
CO2-päästöt: 120 g/km
Mitat (pit/lev/kork): 3996mm/1749mm/1474mm
Hinta alkaen: 21 629€
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Comments

For sale - Citroen C3
OK
  • It's worth register!

    Swipe and you know why
  • You can use same credentials on all Alma Ajo services.

  • Your favorite list will be synced in all your devices.

  • You can access your search agents anywhere.

It's free to register for private seller:

Enter register number

Enter register number of the vehicle to field below, that you wish to have valuation.
Price 8 € - You can pay valuation by SMS or web bank payment

Print/save Car valuation

Sending car valuation to your e-mail

Enter e-mail address where you wish to send car valuation PDF-file. You can write multiple e-mail addresses by separating them with comma.

 

,

, cm3, kW

Price estimate accuracy /3 
.

New payment method - Mobile payment

Mobile payment is new easy way to pay directly with Internet browser without registering and it will be charged on your phone bill.

Mobile payment works on all devices like cellular phones, tablet devices and computers with Elisa, Saunalahti, Telia or DNA subscription data connection. Mobile payment requires data connection that can be billed. With Elisa or Saunalahti subscriptions Mobile payment is possible with any connection (requires to enter mobile subscription number).

Sign in or enter PIN-code you have received

OR
Provide pin-code

 

 

Your local car dealer is intrested about this vehicle:

Your contact information

Nettiauto co-operates with local car dealers and will help you to make easy and fast car deal. Leave you contact information and we will deliver it to our partners. Your information will not be used for direct marketing.

Sign-in

You have an incomplete ad. What do you want to do?

Do you want to remove this image?

 

Feature is not available, because you have not allowed use of cookies for this purpose. Change your selections in consent manager.