Continue with Alma account

You are logged in as
Continuing to use Alma Ajo services, you must agree to the terms and conditions.

Welcome

You have created an Alma-tunnus with the email address .
Please verify your email address so you can begin using your new Alma-tunnus.
An email has been sent with instructions for the verification process.

Seat Leon: Kolmas kerta toden sanoo

Koeajot 22.04.2013

Uusi Leon FR tarjoaa yksinkertaisesti parhaan hinta-laatu –suhteen omassa luokassaan. Se kilpailee samassa sarjassa kalliimpien saksalaismerkkien kanssa.

Heti alkuun on todettava, että uuden mallinen Seat Leon on saanut osakseen jopa liikaa hehkutusta. Testivoittajan titteleitä on satanut ympäri maailmaa ja siksi odotukset uudesta mallista eivät voisi olla korkeammalla. Sitä taustaa vasten on melkoinen yllätys, että odotukset täyttyvät jokaisella osa-alueella.

Espanjalaisvalmistaja Seatin kasvojenkohotus alkoi voimallisesti 90-luvun loppupuolella. Ennen Leonia Seat perinteikäs autotehdas tunnettiin ainakin pohjoismaissa lähinnä epäluotettavana valmistajana ja tuon leiman karistaminen on vaatinut aikaa.

90-luvun loppupuolella Seatin maine kuitenkin alkoi muuttua ja yhtenä suurena syynä siihen voidaan pitää  juuri Leon-mallia, joka lanseerattiin vuonna 1998. Nyt Leonista on menossa kolmas kehitysversio, joka nostaa jo valmiiksi hyvän mallin seuraavalle tasolle. 

Samaa perhettä Golfin ja A3:n kanssa

Array

Seat on osa VAG-konsernia ja se näkyy uuden Leonin kohdalla kaikessa. Auto on rakennettu VW:n A-pohjalevylle, jolle perustuvat myös mm. Audi A3, Volkswagenit Golf ja Jetta sekä Skoda Octavia

Yhtäläisyyksiä löytyy erityisesti Golfiin ja A3:een. Ajotuntuma vertautuu varsinkin Audiin. Myös moottorivaihtoehdot ovat vastaavia kuin A3:n nokalta löytyvät voimanlähteet. Koeajetun FR-mallin 2-litrainen TDI:tä tavataan myös muista VAG:n autoista. 

Moottori onkin luonnollisesti yksi Leon FR:n kulmakivistä. Sen tarjoama 150 hevosvoiman tehoreservi ei sinänsä kuulosta kovin kummoiselta, mutta erinomaisen hyvin alhaalta vääntävä kone on uskomattoman pirteä. Suurempi syy mukavaan voimantunteeseen löytyykin hevosvoimien sijaan 320 Nm:n vääntömomentista. 

Muhkea vääntö saa kompaktin kokoisen Leonin kiihtymään sataseen 8,4 sekunnissa, mikä on kaksilitraiselle dieselille mukava lukema. Se on itse asiassa rivakampi kuin vastaavalla koneella varustettu Audi A3. 

Pihi menoveden suhteen

Myös kulutus on mukavan alhainen. Paperilla Leon FR:n kerrotaan selviytyvät yhdistetystä kulutuksesta 4,1 litralla menovettä, mutta oikeampi luku lienee lähempänä viiden litran tietämiä. Koeajon aikana kulutus pyöriskeli ajotavasta riippuen 5,3-5,8 –litran välimaastossa.

Voimakkaan dieselin kaveriksi sopisi erityisen hyvin DSG-vaihteisto, mutta koeajoautossa ollut 6-vaihteinen manuaali ajaa sekin asiansa hyvin. Välitykset ovat kohtuullisen pitkät, mutta hyvä vääntölukema mahdollistaa myös pienillä kierrosluvuilla ajamisen.

Koneen lisäksi myös ajotuntuma muistuttaa Audia. Ohjaus on vahvasti tehostettu, mutta tunnokas. Alusta on jämäkkä, muttei kuitenkaan pintakova. Ohjauspyörä on pienehkö ja alalaidasta muotoiltu, kuten useissa muissakin VW-konsernin tuotteissa. 

Mittaristot ovat jälleen kerran tutun oloiset. Informaatiota on kattavasti ja niitä tukemaan on ympätty 7” kosketusnäyttö, josta ohjaillaan navigaattoria, radiota ja muuta elektroniikkaa. Navigaattori-tilassa näyttö tunnistaa lähestyvän käden ja avaa valikon valmiiksi, mikä helpottaa ja nopeuttaa operointia. 

FR-mallin penkit ovat sopivasti muotoillut ja sporttisempi varustelutaso näkyy sisällä muutenkin. Tummaa nahka-kangasverhoilua on korostettu korin värisellä – tässä tapauksessa punaisella – tikkauksella. 

Penkkien sivuttaistuki on riittävää ja säätöjä on sopivasti. Ajoasennon löytäminen on helppoa ja sisätilat ovat siinä mielessä reippaan kokoiset, ettei edes takapenkille sijoitettu lastenistuin tarkoita polvet suussa istumista, mikä on tämän kokoluokan autossa mukava asia. 

  • Array
  • Array
 

Rohkeaa muotoilua

Tekniikaltaan Seat siis pärjää vertailussa kymppitonnin kalliimmalle Audi A3:lle hyvin, mutta ulkokuoren muotoilussa se vetää jopa pidemmän korren. Korit muistuttavat pitkälti toisiaan, mutta Seat menee ohi rinnan mitalla. 

Siinä missä Audi A3 edustaa konservatiivisempaa muotoilusuuntausta, on Seatin piirtopöydällä noudatettu rohkeampaa suunnittelutyötä. Autoteollisuudessa erikoisemman muotoilun toteuttaminen nostaa aina tuotantokustannuksia huomattavasti ja siksi Leon edustaa tässä suhteessa äärilaitaa.

Erityisen hienosti Leonin muotoilu on toteutettu kyljissä ja keulassa, jota koristaa ennakkoluulottomasti muotoillut valot. Jopa niinkin mitätön asia kuin sivupeilit on Seatissa toteutettu tyylillä. Niiden virtaviivainen muotoilu kruunaa muutenkin aggressiivisen ja sporttisen ulkonäön. 

Uusi Leon marssitetaan markkinoille riittävällä konevalikoimalla. Moottorivaihtoehdot lähtevät liikenteeseen bensiinikäyttöisenä 1,2-litraisella ja 86 hevosvoimaisella koneella ja päättyvät 1,8-litraiseen ja 180 hevosvoimaiseen TSI 180 –malliin.

Diesel-puolella maltillisin diesel-versio on 1,6-litrainen ja 90 hevosvoimainen. Tehokkain versio on puolestaan 2-litraisella TDI-koneella varustettu 184 FR, joka tarjoilee mallimerkkinsä mukaiset 184 hevosvoimaa. 

Laatua voi saada halvalla

Leonin hinnoittelu on varsinkin pienemmillä koneilla varsin houkuttelevaa, sillä halvin bensiiniversio kustantaa alle 19 000€. Se on tämän laatuluokan autosta todella maltillinen hinta. Paremmin varustellut ja tehokkaammat FR-versio irtoaa puolestaan halvimmillaan reilulla 24 000€:lla. 

Seat Leon FR:n vertaaminen Audin A3:een on luonnollista, sillä autoista löytyy runsaasti samaa tekniikkaa ja tunnelmaa. Seatia voisi useassa tapauksessa sanoa köyhän miehen Audiksi, mutta se olisi alentavaa Leonia kohtaan. 

Seat on nimittäin itsessäänkin laadullisesti, muotoilullisesti ja teknisesti vakuuttava auto. Uusi Leon on parasta, mitä Seat-merkin alla on koskaan myyty. Sen hinta-laatu –suhde on C-segmentin autoissa aivan omaa luokkaansa. 

Tuomas Rajala

Kehuja: ulkonäkö, moottori, laatuvaikutelma, hinta, varustelu, sisätilat

Parantamisen varaa: -

Tekniset tiedot

Hinta alkaen: 24 270,67 €
Moottori: 4-sylinterinen, 1968 cm3 turboahdettu dieselmoottori
Teho: 150 hv (110 kW) / 3500-4000 rpm
Vääntö: 320 Nm / 1750-3000 rpm
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 8,4 s.
Huippunopeus: 215 km/h
Vaihteisto: 6-vaihteinen manuaalivaihteisto
Kulutus (yhd.): 4,1 l / 100 km
CO2 päästöt: 106 g/km
Mitat (pit./lev./kork.): 4263mm/1784mm/1459mm
Paino: 1305 kg
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Comments

For sale - Seat Leon
OK
  • It's worth register!

    Swipe and you know why
  • You can use same credentials on all Alma Ajo services.

  • Your favorite list will be synced in all your devices.

  • You can access your search agents anywhere.

It's free to register for private seller:

Enter register number

Enter register number of the vehicle to field below, that you wish to have valuation.
Price 8 € - You can choose payment method in next step

Print/save Car valuation

Sending car valuation to your e-mail

Enter e-mail address where you wish to send car valuation PDF-file. You can write multiple e-mail addresses by separating them with comma.

 

 

This is typically because the model is less common, and there is not enough pricing data to give an accurate enough estimate.

,

, cm3, kW

Price estimate accuracy /3 
.

New payment method - Mobile payment

Mobile payment is new easy way to pay directly with Internet browser without registering and it will be charged on your phone bill.

Mobile payment works on all devices like cellular phones, tablet devices and computers with Elisa, Saunalahti, Telia or DNA subscription data connection. Mobile payment requires data connection that can be billed. With Elisa or Saunalahti subscriptions Mobile payment is possible with any connection (requires to enter mobile subscription number).

Sign in or enter PIN-code you have received

OR
Provide pin-code

 

 

Your local car dealer is intrested about this vehicle:

Your contact information

Nettiauto co-operates with local car dealers and will help you to make easy and fast car deal. Leave you contact information and we will deliver it to our partners. Your information will not be used for direct marketing.

Sign-in

Show

You have an incomplete ad. What do you want to do?

Do you want to remove this image?

 

Feature is not available, because you have not allowed use of cookies for this purpose. Change your selections in consent manager.