Feature is not available, because you have not allowed use of cookies for this purpose. Change your selections in consent manager.
Smart Forfour – Lilliputin toinen tuleminen - Article - Nettiauto

Smart Forfour – Lilliputin toinen tuleminen

Koeajot 23.02.2015

Uusi Smart tavoittelee kaupunkiautomarkkinoita kahden malliversion voimin. Neliovinen Forfour noussee myydymmäksi versioksi kotimaan teillä.

Mercedes-Benzin valmistamat kaupunkiauto Smartit tuotiin markkinoille ensimmäisen kerran vuonna 2004. Miniautoilun ilosanomaa ei kovin pitkään kestänyt, sillä ensimmäisen tuotantokauden valmistus lopetettiin jo parin vuoden jälkeen.

Smartin toista tulemista on saatu odotella lähes vuosikymmenen verran. Toiselle kierrokselle tullaan hyvin pitkälle samalla reseptillä kuin ensimmäisellä kehitysversiolla. Smartia on tarjolla kaksi- ja neliovisena versiona.

Vuosikymmen sitten moottorit olivat 1,1-, 1,3- ja 1,5-litraisia ja tuottivat tehoversiosta riippuen 63-108 hevosvoimaa. Tarjolla oli aiemmin myös kaksi diesel-koneista Smartia joita ei ainakaan kotimaan tuontiohjelmasta tällä hetkellä löydy.

Edeltäjäsukupolven Smart-mallistossa oli tarjolla myös Brabusin virittämä ja roisit 175 hevosvoimaa tuottava versio. 1,5-litraisella padalla varustettu lilliputti oli ja on edelleen melkoisen raju laite.

Yhden moottorin voimin

Array

Uuden aallon Smartin konevalikoima on rajatumpi kuin aiemmin, sillä nokalla on tarjolla ainoastaan 1,0-litrainen vapaasti hengittävä bensiinikone. Myöhemmin valittavaksi on tulossa myös 0,9-litrainen turboahdettu bensiinimoottori.

Koeajoversion litraisesta myllystä niistetään ulos 71 hevosvoimaa ja 91 Nm:n väännöt, joten mikään suorituskyvyn riemuvoitto Smart ei edelleenkään ole. Karua kieltään kertoo myös 0-100 km/h kiihdytyslukema, 15,9 sekuntia.

Kolmisylinterinen bensiinikone ei siis ole sieltä kaikkein jyrkimmästä päästä ja rehellisyyden nimissä onkin todettava, että vapaasti hengittävänä versiona moottori ei herätä rakkaudellisia tunteita. Se on harmi, sillä Forfourissa olisi aineksia lilliputtiluokan hallitsijaksi.

Ponnetonta fiilistä korostaa rajallinen äänieristys, sillä kolmisylinterisen voimanlähteen säksätys kantautuu ohjaamoon selvästi. Moottorin ankara kamppailu fysiikan lakeja vastaan herättää vastaavia säälintunteita kuin loukkaantunut koiranpentu.

Samaa tunnelmaa kuin Minissä?

Heikko suorituskyky tekee kokonaisuudesta hieman vaisun. Periaatteessa Smartissa on samankaltaista viehätystä kuin vaikkapa Minissä, mutta vaatimaton kulkupuoli harmittaa. Onneksi piristystä on odotettavissa pian tulevan bensaturbon myötä.

Viittaukset Miniin eivät ole kovin kaukaa haettuja, sillä sisustaltaan Forfour muistuttaa BMW-konsernin autoa monessa suhteessa. Muotoilussa on haettu pyöreitä muotoja ja persoonallisia ratkaisuja.

Forfourissa olisi kovasti potentiaalia mikrokokoiseksi sportiksi, sillä Renault Twingoon perustuva Smart on takavetoinen. Kevyt rakenne, takavetoisuus ja ruudikas moottori olisivat resepti, jolla kaupunkiautoon voisi saada ison kasan hauskuuskerrointa.

Kierroslukumittari on kaunis kuin karkki

Forfourin haastajia ovat mm. Toyota Aygo, Citroen C1, Fiat Panda ja Peugeot 108. Tuosta joukosta ei sieltäkään juuri suorituskykyä löydy, vaan luokan homma perustuu pieniin päästöihin ja kohtuullisen hankintahintaan.

Kojelaudan päälle vasempaan laitaan sijoitettu kelluva kierroslukumittari henkii sekin Minimäistä tunnelmaa. Kiekkakello on näyttävä yksityiskohta, mutta suoraan sanoen sen seuraaminen on työlästä, sillä katseen joutuu kääntämään tien laitaa kohti.

Ohjaamo on pirteän värinen, sillä ulkokuoren musta-oranssi teema jatkuu myös sisustassa. Kojelauta on verhoiltu oranssilla kankaalla ja ilme poikkeaa automaailman nahkajäljitelmistä.

Ratkaisu on persoonallinen, mutta ei välttämättä kovin arvokkaan oloinen. Sen sijaan penkit ovat tyylikkäät ja muotonsa puolesta ne ovat paljon velkaa emomerkille. Sivuttaistuki voisi olla parempi, mutta suorituskykyyn nähden se on riittävä.

  • Array
  • Array
 

Viihtyy ahtaissa parkkiruuduissa

Neliovinen Smart on vain 3,5 metriä pitkä ja se tarkoittaa kompakteja sisätiloja. Forfour on nelipaikkainen, mutta takapenkki on tehty tilapäiseen kuljetukseen. Kahdella yli 180 cm pitkällä aikuisella auto on käytännössä kahdelle matkustajalle tehty.

Piskuinen Smart on ennen kaikkea kaupunkiauto, jonka edut piilevät kompaktissa koossa. Mittojensa ansiosta sen saa helposti parkkiin ahtaissa keskustoissa ja kääntösäde ei päätä huimaa. Suurimmat myyntiluvut taotaankin juuri isoissa metropoleissa, joihin kookkailla autoilla ei ole asiaa.

Mikäli tarvetta on ainoastaan kahdelle kyytiläiselle, kannattaa valinta 2,7 metriä pitkä Fortwo-versio. Kun pituudesta putoaa 80 senttiä ja painosta 100 kg, tarkoittaa se hyvää myös suorituskyvylle.

Kaksipaikkaisen Smartin lyhyydessä on tietysti myös huonot puolensa. Reilun 1,8 metrin akseliväli tarkoittaa rauhattomampaa käytöstä kovemmissa vauhdeissa. Mutta toisaalta kyseessä onkin pieni kaupunkiauto, ei moottoriteillä viihtyvä kilometrinnielijä.

Yllättävän tilava takakontti

Takakontti on hieman yllättäen kohtuullisen tilava. Penkin ylhäällä vetoisuus on 185 litraa, mutta sisään saa pari kompaktia matkalaukkua tai ostoskassit. Smart Forfourin kapasiteetti venyy takajakkarat kippaamalla 975 litraan.

Kaupunkiautoluokassa Smart joutuu kovan haasteen eteen, sillä PSA-konsernin ja Toyotan yhteistyönä syntynyt kolmikko Toyota Aygo, Peugeot 108 ja Citroën C1 pistävät kovan haasteen Mercedes-konsernille.

Erityisesti Toyota Aygo on muotokieleltään erittäin näyttävä pikkuauto, joka vaikuttaa kokoistaan massiivisemmalta. Samaan ilmiöön ei Smart ole omassa autossa päässyt.

Smartin olisi mielellään suonut tuovan kaupunkiautomarkkinoille Premium-henkisen vaihtoehdon, johon konsernilla olisi ollut täydet mahdollisuudet. Nyt Smart jää erinomaisesti varustelluksi pikkuautoksi ja laatuautotunnelma jää hieman uupumaan.

Siitäkin huolimatta Smart on lilliputtiluokan kärkikastia ja Forfouriin on tarjolla todella kattava varustevalikoima. Se on asia jota ei tämän kokoluokan autoissa olla aiemmin juuri tavattu.

Tuomas Rajala

Kehuja: varustelu, persoonallisuus, kompakti koko, käytös kaupunkiajossa

Parantamisen varaa: suorituskyky, äänieristys

Smart Forfour Passion:

Moottori: 3-sylinterinen, 999 cm3 bensiinimoottori
Teho: 71 hv (52 kW) @ 6000 rpm
Vääntö:  91 Nm @ 2850 rpm
Vetotapa: Takaveto
Huippunopeus: 151 km/h
Kiihtyvyys 0-100 km/h: 15,9 s
Vaihteisto: 5-vaihteinen manuaalivaihteisto
Kulutus (yhd.): 4,2 l / 100 km
Mitat (pit/lev/kork): 3495mm/1665mm/1554mm
CO2 päästöt: 97 g/km
Tavaratila: 185 l
Paino:  975 kg
Ajoneuvovero: 83€
Hinta alkaen: 16 413,23
Tuomas Rajala
Tuomas Rajala on auto- ja moottoripyörämies, jonka mielestä leluja ei koskaan voi olla liikaa. Hän kärsii kroonisesta ostohumalasta ja päivät kuluvat selaillen uusia leikkikaluja. Autotallista löytyy Toyota Land Cruiser ja Mini Cooper S Clubman. Katupyörinä toimivat Honda CBR1000RR ja rakenneltu Yamaha XJR. Kurahommat hoidellaan Honda CRF450R:llä.

Comments

For sale - Smart Forfour
OK
  • It's worth register!

    Swipe and you know why
  • You can use same credentials on all Nettix sites.

  • Your favorite list will be synced in all your devices.

  • You can access your search agents anywhere.

It's free to register for private seller:

Enter register number

Enter register number of the vehicle to field below, that you wish to have valuation.
Price 8 € - You can pay valuation by SMS or web bank payment

Print/save Car valuation

Sending car valuation to your e-mail

Enter e-mail address where you wish to send car valuation PDF-file. You can write multiple e-mail addresses by separating them with comma.

 

,

, cm3, kW

Price estimate accuracy /3 
.

New payment method - Mobile payment

Mobile payment is new easy way to pay directly with Internet browser without registering and it will be charged on your phone bill.

Mobile payment works on all devices like cellular phones, tablet devices and computers with Elisa, Saunalahti, Telia or DNA subscription data connection. Mobile payment requires data connection that can be billed. With Elisa or Saunalahti subscriptions Mobile payment is possible with any connection (requires to enter mobile subscription number).

Sign in or enter PIN-code you have received

OR
Provide pin-code

 

 

Your local car dealer is intrested about this vehicle:

Your contact information

Nettiauto co-operates with local car dealers and will help you to make easy and fast car deal. Leave you contact information and we will deliver it to our partners. Your information will not be used for direct marketing.

Sign-in

You have an incomplete ad. What do you want to do?

Do you want to remove this image?

Forgot your password?

How would you like to reset your password?

Enter verification code

Please check your phone - we sent you a 6 digit verification code. Enter it below for continue to reset your password.

Change your password

Show